»Kuulkaahan nyt», sanoi András kärsimättömästi, »olette kaikki hyviä ja ystävällisiä miehiä, mutta te puhutte liikaa. Minulla on kiire. Menkää nyt Jánko, hyvä mies, kuiskaamaan kreivin korvaan, että Keményn András Kisfalusta haluaa puhutella häntä heti».
»Jolloin hän vastaa», sanoi Jánko nöyrästi, »että Keményn András menköön helvettiin».
»Ei, ei hän vastaa siten ollenkaan», sanoi András tyynesti, »mutta jos hän kummminkin niin tekee, niin sanokaa hänelle, että tulen puhumaan hänelle asioista, jotka tulevat hänelle kalliiksi, ellei hän saa tietää niitä ajoissa».
Oli omituista, että kaikki aina tekivät juuri niinkuin Keményn András tahtoi. Hän oli hyvin läheinen tuttava melkein kaikkien maakunnassa asuvien talonpoikien kanssa. Hän ei millään tavoin ylpeillyt varallisuudellaan eikä luullut sen tekevän häntä muita paremmaksi, vaan hän oli oppinut käskemään, koska hänen tahtonsa oli voimakas ja omaperäinen. Opittuaan varhaisimmassa nuoruudessaan ehdottomasti tottelemaan, tiesi hän nyt ollessaan oma herransa, miten toisten tahto oli taivutettava. Jánko meni pudistaen kumminkin epäilevästi päätään.
Keittiön henkilökunta vaikeni nyt kokonaan. Kenties heistä tuntui, että he olivat käyttäytyneet hieman liian tuttavallisesti tuota rikasta talonpoikaa kohtaan, joka oli tullut keskustelemaan kreivin kanssa. Panna oli ujosti pyyhkinyt tomut tuosta suuresta tuolista, tietämättä sitten oikein, oliko hänen nostettava se pöydän luo, vaiko ei. Benko oli lähettänyt keittiöpojat kaikille suunnille ja asettanut kunnioittavasti pullollisen viiniä pöydälle.
»Etkö tahdo kunnioittaa meitä kaikkia, András, juomalla tuota viiniä»?
»Kyllä, mitä suurimmin nautinnoin, Benko ystäväni! Jos se olisi sinun omaa viiniäsi, joisin tuon pullon tyhjäksi ja pyytäisin vielä lisää, mutta niin kauan kuin en tiedä, onko kreivi ystäväni vaiko viholliseni, en halua juoda hänen viiniään. Panna, kaunokaiseni, lopeta jo tuon tuolin pyyhkiminen, sillä sehän on jo melkein niin sileä kuin kauniit poskesi. En halua juoda Bideskuty’n viiniä, mutta voinhan sen asemasta suudella kaikkia sen kauniita tyttöjä».
Ja nauraen kiersi András käsivartensa jokaisen tytön vartalon ympärille, ja koska ei kukaan heistä vastustellut kovasti, oli hän pian tehnyt heidät yhtä punaisiksi kuin piooni. Kaikki tulivat jälleen iloisiksi. Keményn András ei ollut ylpeä; eläköön hän kauan! Kun Jánko tuli takaisin tuoden sen hämmästyttävän tiedonannon, että kreivi tahtoi puhutella Keményn Andrásta tupakkahuoneessaan, näki hän Andráksen istuvan hymyillen suuressa nojatuolissa tyttöjen kauniitten kasvojen loistaessa hänelle joka nurkasta.
Heidän päästäkseen kreivin tupakkahuoneeseen, oli Jánkon pakko ohjata András noita suuria portaita toiseen kerrokseen ja sitten tuon suuren lämpiön toisen pään kautta, jossa Bideskuty’n jalo kreivi osoitti rajatonta vieraanvaraisuutta ylimyksellisille vierailleen. Kun András kiiruhti sen poikki mustalaisten suojassa voidakseen päästä huomaamatta sen läpi, näki hän vilahdukselta kirkkaanvärisiä pukuja, kauniita kasvoja ja kauniita univormuja, jotka muistuttivat hänestä Kisfalun pihalla olevaa pientä puutarhaa, jossa ruusut ja liljat kasvoivat villeinä ja jota hänen äitinsä hoiti.
Jánko jätti hänet yksikseen tupakkahuoneeseen, ja Keményn András katseli ympärilleen hämmästyen sen kauneudesta ja ylellisyydestä, jollaisesta hän ei ollut milloinkaan uneksinutkaan. Hän muisteli omaa pientä ja matalaa arkihuonettaan, jossa hänen äitinsä kehräsi päivät pitkät ja joka niin suuresti erosi tästä huoneesta. Vaikka kreivin tupakkahuone olikin vaatimattomasti sisustettu, vastasi se kumminkin täydellisesti hänen haaveitaan ylellisyydestä ja komeudesta.