»Olet myöntänyt lainan niin lievin ehdoin kuin suinkin, András.
Juutalaiset olisivat vaatineet kymmenen kertaa enemmän, tiedät kai sen».
»Kolmas velkakirja», lopetti András, »on allekirjoitettu pari päivää sitten. Se on annettu kahdensadanviidenkymmenentuhannen floriinin vastineeksi, ja kreivi on luvannut maksaa rahoista minulle korkoa viisituhatta mitallista vehnää ja neljäkymmentä nautaa. Hän on sitäpaitsi luovuttanut minulle Zárdan pantiksi samoin ehdoin kuin nuo muutkin».
»Hän on tuhlaava ja varomaton mies», sanoi vanhus pudistaen päätään. »Jos hän olisi lainannut kaikki nuo rahat juutalaisilta, olisi hän nyt köyhtynyt mies».
»Oletko aivan varma, äiti», toisti András kiihkeästi, »etten ole harjoittanut sellaista koronkiskomista, minkä vuoksi sinun olisi pakko punastua poikasi vuoksi»?
»Kyllä, András, en usko sitä ollenkaan».
»Voitko vannoa sen äiti, suudellen ristiä»?
Hän otti valkoiselta seinältä karkeasti veistetyn puisen Vapahtajan kuvan ja piti sitä vapisevin käsin äitinsä huulien edessä.
»Vannon Jeesuksen Kristuksen nimessä», sanoi tämä suudellen kunnioittavasti mykkää puupalasta. András huokaisi syvään helpotuksesta ja ripusti ristin takaisin seinälle. Sitten hän veti tuolin aivan äitinsä viereen istuutuen sille.
Vanhus ei oikein käsittänyt poikansa tarkoitusta, mutta hän tunsi kumminkin äidinsydämessään, että pojalla oli joitakin huolia. Hän ei halunnut kysyäkään mitään, vaan koetti ainoastaan tyynnyttää poikansa mieltä samoin kuin hän oli tehnyt silloinkin, kun András pikku poikana oli tullut saamaan häneltä lohdutusta ankaran isän kuritusten jälkeen. Hellästi pyyhki hän pois poikansa tukan otsalta.
»András», kysyi hän, »mistä olet saanut tuon merkin otsaasi»?