Kylä näytti ensin omituisesti autiolta. Ainoan valtatien oikealla ja vasemmalla puolella olevat pienet olkikattoiset talot olivat pimeät ja hylätyn näköiset, ja ravintolakin näytti tyhjältä, sillä sen puoliavoimista ovista ei kuulunut ainoatakaan ääntä. András hyppäsi hevosensa selästä ja talutti sitä tietä pitkin pappilaan päin, sillä hän toivoi saavansa isä Ambrosiuksen avukseen taivuttamaan vastahakoisia talonpoikia. Hän ihmetteli sisimmässään, mistä se johtui, ettei hän ollut kohdannut tuota ystävällistä vanhaa pappia matkalla tulipalopaikalle ristineen ja sakramentteineen rukoilemaan Jumalaa lopettamaan oikeutetun tuomionsa toimeenpanon.
Seuraavassa silmänräpäyksessä sai hän kumminkin selityksen siihen, sillä saavuttuaan pappilaan huomasi hän suuren miesjoukon ympäröineen sen kirjaimellisesti kokonaan. Toiset istuivat ja toiset seisoivat, toiset tupakoivat vaitiollen äreännäköisinä ja toiset keskustelivat vilkkaasti katsoessaan taivaanrannalta näkyvää loimua.
Oli melko pimeä, sillä katuvalaistus ei ollut vielä tullut käytäntöön Unkarin tasangoilla olevissa kylissä. Senvuoksi voi Andráskin ainoastaan epäselvästi erottaa tämän tyytymättömien joukon ja ymmärtää heidän tarkoituksensa, joka oli koonnut heidät kaikki isä Ambrosiuksen asunnon edustalle. Sillä vaikka hän ei voinut nähdäkään vanhaa pappia, kuuli hän kumminkin hänen äänensä, kun hän puhui nähtävästi jostakin pappilan ikkunasta vakavasti huomauttaen, saarnaten, varoittaen, toruen ja silloin tällöin kiihkeästi pyytäen saadakseen mennä rukoilemaan kreivin puolesta, joka oli joutunut niin suureen hätään. Hän uhkasi kieltää jokaiselta synninpäästön ja lupasi julistaa pannaan koko kylän, ellei hän saanut mennä täyttämään papillista velvollisuuttaan.
Kaikki jatkoivat kumminkin äreästi tupakoimistaan kuuntelematta tuota ystävällistä ääntä, joka aina ennen oli valanut henkistä lohtua heidän mieliinsä. He pysyivät itsepäisesti kuuroina kaikille rukouksille päättäen jatkaa rikollista hulluuttaan julman päämääränsä saavuttamiseksi.
»Älkää puhuko heille enää mitään, isä», sanoi äkkiä muudan ääni pimeydestä. »He eivät ansaitse, että teidän ystävälliset silmänne katselevat heidän ilkeitä kasvojaan sekuntiakaan enää».
András astui tyynesti heidän joukkoonsa, ja hänen tavallisesti niin iloiset silmänsä katsoivat nyt halveksivasti ja vihaisesti noihin miehiin, jotka olivat vaistomaisesti kääntyneet tuntiessaan ystävänsä äänen.
»András!» huudahtivat kaikki hämmästyneinä.
»Olkaa vaiti»! sanoi hän ratkaisevasti, »sillä nimeni on liian hyvä teidän lausuttavaksenne. Se on vielä kunniallisen miehen nimi, joka voi likautua konnien suussa».
Seurasi painostava hiljaisuus. Miehet katselivat hämmästyneinä toisiinsa otaksuen suosikkinsa tulleen hulluksi, sillä he eivät olleet milloinkaan kuulleet hänen puhuvan näin.
»Konna on ilkeä sana, nuori mies», sanoi vanha Vas Berczi uhkaavasti lähestyessään Andrásta.