Naiset olivat kaikki peräytyneet puutarhan porttien sisäpuolelle. He olivat liian levottomat mennäkseen sisälle, ja parittain tahi kolmisin kävelivät he akasiakujannetta edestakaisin arvaillen, saapuisiko tuo luvattu apu, ja katsellen isiään, veljiään ja miehiään, jotka vielä työskentelivät uhattujen tallien katoilla.
Bideskuty kuuli jo kaukaa talonpoikien huudot, kun he seurasivat juosten Csillagia, jolla András ja isä Ambrosius ratsastivat.
András pysähdytti hevosensa nopeasti Bideskuty’n viereen ja laskeuduttuaan sen selästä huusi hän:
»Kreivi, isä Ambrosius ja minä olemme tuoneet tänne kolmesataa innokasta apulaista, jotka Jumalan avulla voivat ehkä suojella asuinrakennukset ja tallit tulelta. Nyt miehet», lisäsi hän viitaten maissipelloille, »on teidän saatava tuo tulenarka aine syrjään. Hakatkaa, leikatkaa, repikää, polkekaa ja näyttäkää minulle, kuka parhaiten voi hävittää muutamia maakunnan parhaimpia maissipeltoja. Ottakaa kaikki saatavissa olevat työvälineet hukkaamatta aikaa, ja suokoon Jumala menestystä työllenne».
Isä Ambrosiuskin laskeutui maahan. Luottavaisesti otti hän kauhtanansa alta pyhän astian ja kohotettuaan sen korkealle päänsä yläpuolelle niin, että kaikki tulisivat osalliseksi jumalallisesta siunauksesta, rukoili hän kunnioittavasti apua Jumalalta tämän kauhean hävityksen lopettamiseksi.
Muutamissa minuuteissa hajautuivat kaikki vastailleet innokkaat työmiehet pelloille, ja pian kuultiin kaukaa terävien viikatteiden synnyttämää ääntä, kun ne leikkasivat maissin sitkeitä varsia.
Bideskuty näki paikoiltaan, miten miehet kumartuivat työhönsä, niittivät ja leikkasivat levähtämättä hetkeäkään. He olivat aloittaneet työnsä melkein tulen vierestä, vaarallisen läheltä, ajatteli Bideskuty. Näytti siltä kuin he olisivat halunneet uhrata elämänsäkin pelastaakseen nyt nuo maakappaleet hänelle, ja uhmata vaaraa osoittaakseen selvästi, miten tottelevaisia ja katuvaisia he nyt olivat. Ja varmasti pakotti syyllisyyden tuntokin heitä nyt taistelemaan kovasti tuota säälimätöntä tulta vastaan, jonka heidän rikolliset kätensä olivat sytyttäneet. Bideskuty katsoi melkein kateellisesti tuohon vierellään seisovaan reippaaseen talonpoikaan, joka niin helposti oli taivuttanut nuo niskoittelevat miehet tottelemaan tahtoaan. Hän olisi halunnut ilmaista hänelle kiitollisuutensa saamastaan odottamattomasta avusta, mutta vieläkin kytevä viha tukahdutti jollakin tavoin sanat hänen kurkkuunsa. Tuo ylpeä ylimys ei voinut taivuttaa itseään tällaistenkaan olosuhteiden vallitessa osoittamaan, että hän jollakin tavoin oli velassa vieressään seisovalle alhaissyntyiselle talonpojalle.
Pian huomattiin selvästi, että tulipalon alue alkoi melkein huomaamatta supistua. Kuiva tasanko ja leveä korkea tie muodostivat sekä etelässä että idässä sellaisen voittamattoman esteen tulelle, ettei se enää voinut levitä niille suunnille. Pohjoisessa olevat kaukaisemmat tallit, joiden katot oli kasteltu, muodostivat myöskin tehokkaan esteen. Toivo alkoi jälleen kyteä Bideskuty’n sydämessä, kun hän näki nuo leveät maissipeltojen poikki leikatut urat, joiden reunoilla taloa kohti uhkaavasti levinneet liekit ensin lepattivat ja sitten sammuivat. Miesten työskennellessä ei isä Ambrosius lopettanut hetkeksikään rukouksiaan eikä Bideskuty katselemistaan. Ylpeä kreivi oli sanomatta sanaakaan vastaan luvannut Andráksen ohjata pelastustöitä.
Kiihtyneestä Bideskuty’sta tuntui, että tuo nuori talonpoika oli yhtäaikaa joka paikassa. Toisen kerran oli hän tuolla miesten luona ohjaamassa heidän työtään ja toisen kerran taasen puutarhan porteilla lähettämässä lohduttavia tietoja puutarhassa oleville naisille. Taistelu ihmisten ja luonnonvoiman välillä kesti viisi tuntia, ja tuuma tuumalta pakotettiin luonnonvoima taipumaan. Nyt voitiin nähdä jo kaikkialla mustia ja savuavia läikkiä, jotka olivat kuin autioita tulimeressä uiskentelevia saaria. Kirkas hehku oli jo tummennut. Pimeys, joka nyt tuntui monta kertaa synkemmältä verrattuna tuohon muutamia tunteja sitten vallitsevaan kaameaan valaistukseen, oli jo peittänyt suurimman osan taivaanrannasta. Kukistettu vihollinen koetti pari kertaa valloittaa takaisin menettämäänsä aluetta ja parissa paikassa syttyikin maissin sänki tuleen ja paloi hetkisen, mutta leikkaamisen jälkeen voitiin nuo savuavat jäännökset pian tehokkaasti sammuttaa. Kun liekit pienenivät, yhtyivät naamioitetut talonpoikiin, ja pian muuttui tulen leviämistä estävä salpa yhä kiinteämmäksi. Bideskuty ei suostunut lähtemään mihinkään niin kauan kuin kipinäkin vielä voitiin huomata, vaan tarkasteli lakkaamatta, miten hänen peloittava vihollisensa työnnettiin takaisin ja tukahdutettiin. Hän ei tuntenut ollenkaan väsymystä katsellessaan kaikkea tuota kuin unennäköä, eikä hän koettanutkaan lisäytyvässä pimeässä saada selville tuon kauhistuttavan hävityksen suuruutta, joka nyt levisi hänen eteensä siinä, missä vielä eilen komeat vehnä- ja maissitähkät olivat lainehtineet iloisesti kesätuulessa.
Hän ei halunnut tietää pohjoisessa päin sijaitsevien viinitarhojensa kohtaloa eikä saada selville, miten hänen monien kilometrien pituisille turnipsi- ja kaurapelloilleen oli käynyt, sillä mahdotonta oli vielä kenenkään tietää, miten paljon ne olivat kärsineet tulen raivosta.