»Ei se levene, vaan sulkeutuu pian jälleen».
»Nyt sataa taasen».
»Uneksit, Laczi, sillä tuoltahan näkyy jo sinistä taivastakin».
»Mistä?»
»Tuolta Kisfalun yläpuolelta. Tänään ei enää sada, siitä saat olla aivan varma».
Tämä viimeinen puhuja oli nähtävästi hyvin kokenut ilmojen ennustaja, sillä hänen ympärilleen kokoutuneet nuoret miehet, jotka tarkastelivat taivasta levottomasti, eivät uskaltaneet sanoa suoraan vastaankaan. Ainoastaan muudan uskalsi pelokkaasti huomauttaa:
»Muistat kai, Berczi, että viime sunnuntaina sanoit sateen loppuvan, ennenkuin isä Ambrosius sanoo 'Ite Missa est', mutta kun tulimme kirkosta sitten kuin kätemme oli siunattu, satoi yhä ja on satanut aina tähän hetkeen asti»?
»Niin, mutta nyt se on kumminkin loppunut, eikö olekin»? sanoi Vas Berczi itsepäisesti. »Vai vieläkö tunnet kastuvasi, Laczi poikaseni»? lisäsi hän hyvin ivallisesti.
Ja todellakin näytti siltä kuin ilmojen profeetta olisi puhunut viisauden sanoja tänään. Epäilemättä leveni tuo pilvien rako ja siitä näkyvä taivaankaistale oli kieltämättä hyvin kirkkaansininen. Joskus tunkeutui raosta muudan pelokas ja vaalea auringonsäde valaisten surullista maisemaa.
»Ensimmäiset auringonsäteet pariin viikkoon, lapsukaiseni», sanoi vanha Berczi nostaen lakkiaan muka hyvin vakavasti. »Lakit päästä ja tervehtikää vieraita»!