Nyt näkyi isä Ambrosiuskin tulevan. Hän oli kohottanut kauhtanansa hyvin korkealle laihojen nilkkojensa yläpuolelle suojellakseen sitä ravalta. Kaikki menivät nyt kirkkoon, naiset oikealle ja miehet vasemmalle puolelle. Kun ensin oli katsahdettu uteliaasti jalosukuisiin naisiin, painettiin päät kunnioittavasti penkkien laitoihin ja odotettiin, että isä Ambrosius aloittaisi jumalanpalveluksen. Vaatimattomaan iän kuluttamaan messupukuun pukeutunut vanha pappi oli tullut kirkkoon kantaen pyhiä astioita, ja jokainen polvistui messun alussa kuunnellakseen uskontunnustusta. Nuoremmat seurasivat latinankielisistä rukouskirjoistaan lukemista, mutta useimmat vanhukset, joille kaikki painettu oli vielä hyvin salaperäistä, lausuivat tyynesti rukouksiaan mumisevin äänin, joka muodosti omituisen säestyksen isä Ambrosiuksen hiljaa lausutuille sanoille.
Tuo hurskas, yksinkertainen kansa kuunteli kunnioittavasti vaitiollen kirkon määräämiä sanoja ymmärtämättä niiden merkitystä, mutta uskoen kumminkin varmasti niiden ilahduttavan Jumalaa, koska isä Ambrosius ne luki, joka oli niin hyvä ja niin oppinut, ja koska heidän isänsä ja iso-isänsä ja monet sukupolvet ennen heitä olivat kunnioittaneet Jumalaa tässä samassa kirkossa tähän samaan tapaan. Silloin tällöin äänekkäästi laulettu »Per omnia saecula saeculorum», katkaisi toimituksen rauhallisen hiljaisuuden. Opettajan pieni rämisevä harmooni vastasi siihen ja sen soittajan värisevin kimein äänin laulettu »Amen» lopetti sen aina. Muuten oli kaikki kunnioittavan hiljaista. Auringon kalpeat säteet tunkeutuivat joskus pienistä ikkunoista valaisemaan vaatimattomia sanankuulijoita, ja etäisyydestä kuului virran surullinen kohina lakkaamatta ja synkästi kuin kaukainen tukahdutettu jyrinä.
Silloin ilmoitti suntion soittama pieni kello Jumalan ruumiillisen tulon kylän pieneen kirkkoon. Kaikki polvistuivat kunnioittavasti ja taivuttivat nöyrästi päänsä palvellakseen Vapahtajaa, joka isä Ambrosiuksen sanojen mukaan oli poistunut ihanasta taivaastaan yhtyäkseen tuohon valkoiseen öylättiin, jota hän piti hyppysissään. Hetkisen vallitsi kirkossa täynnä uskonnollista pelkoa oleva hiljaisuus, ja kun tuo pieni kello lakkasi soimasta, uskalsivat vain muutamat katsoa alttariin, jolla olevalla valtaistuimella Jumala nyt todellakin istui.
Jumalanpalveluksen kuluessa katsoi Etelka usein poikaansa, joka oli polvistunut erään vasemmalla puolella olevan kivipilarin viereen, ja huomasi, että tämä huolimatta jumalallisesta toimituksesta oli kiinnittänyt tummat silmänsä uneksivasti aivan muualle kuin alttariin. Hän oli ristinyt käsivartensa lujaan rinnalleen, ja kerran, kun kalpea auringonsäde tunkeutui pienestä ikkunasta ja valaisi erään kultakiharaisen pään, joka oli kumartunut kunnioittavasti rukouskirjan yli, ilmestyi kyynel hänen silmäänsä ja valui hitaasti hänen ruskealle poskelleen. Etelka näki, ettei hän rukoillut, vaan ainoastaan katsoi tuohon yhteen suuntaan niin kaihoisasti ja ikävöiden, että Etelkakin tunsi silmänsä täyttyvän kyynelillä. Isä Ambrosius oli alkanut laulaa »Ite! Missa est!» Pieni seurakunta alkoi vähitellen poistua, kokoutuakseen kirkon edustalle, johon suuren akasiapuun juurelle oli asetettu lumivalkoisella liinalla peitetty pöytä. Sille oli ladottu vasta teurastettujen lampaiden reisiä, munia, voita, juustoja ja savustettuja liikkiöitä odottamaan isän siunausta.
Osa tuosta tämän hedelmällisen maan tuottamasta runsaudesta oli aiottu hyvälle isä Ambrosiukselle ja osa taasen köyhille ja vaivaisille, jotka eivät enää kyenneet tekemään työtä. Ylpeästi vertasi jokainen toimelias talonemäntä omia pääsiäismuniaan naapurien tuomiin ja totesi juustonsa valkoisuuden ja voinsa kermarikkauden.
Pöydän keskellä olevassa suuressa hopeamaljassa oli kokonainen paistettu karitsa, jonka kreivi oli lähettänyt siunattavaksi. Vaatimattomampien talojen värjätyt munat ja muut pienemmät tuotteet oli asetettu yksinkertaisille savilautasille tahi kaislakoreihin.
Seurakuntalaiset kokoutuivat pieneen kirkkotarhaan ja välittämättä liasta ja tomusta polvistuivat he kuuntelemaan noita liikuttavia rukouksia Jumalan siunauksen hankkimiseksi maan ensimmäisille hedelmille. Tarhan keskelle oli levitetty matto kreivittärelle ja llonkalle, ja heidän ympärilleen polvistuivat maalauksellisiin ryhmiin kaikki kauniit talonpoikaistytöt ja päivettyneet nuorukaiset.
Isä Ambrosius seisoi pöydän takana levitetyin käsivarsin ja kunnioittavasti taivaaseen päin luoduin katsein rukoillen siunausta. Aivan hänen vieressään heilutteli pieni suntio suitsutusastiaa, josta levisi suloista ja läpitunkevaa myrhan tuoksua ilmaan. Aurinko oli nyt saavuttanut täydellisen valovoimansa ja sen keskipäivän säteet panivat märän maan kovasti höyryämään ja muuttivat jokaisen ruohokossa piilevän sadepisaran kirkkaaksi timantiksi. Kaukaa kuuluva joen kumea kohina säesti surullisesti isä Ambrosiuksen kuiskaten lausuttuja rukouksia.
Levitettyään kätensä kaikkien edessään olevien tavaroiden yli pyysi kunnioitettava isä Jumalaa siunaamaan nämä maan ensimmäiset hedelmät, ja kun hän oli lopettanut, pirskoitti hän pyhää vettä jokaiseen munakoriin ja jokaiseen karitsanpaistiin heiluttaen samalla suitsutusastiaa niiden yläpuolella. Hänen vanhat ystävälliset kasvonsa loistivat kunnioituksesta ja syvästi kiitollisena ylisti hän Luojaa tämän onnellisen maan runsaista hedelmistä. Kun viimeinen rukous oli lausuttu ja kaikki olivat toistaneet »Amen», sanoi pappi lopuksi seurakuntalaisilleen:
»Lapseni, nyt kun olemme kiittäneet Jumalaa kaikista hänen antamistaan hyvistä lahjoista, ja rukoilleet hänen siunaustaan kevään ensimmäisille hedelmille, pyydän teitä yhtymään kanssani lämpimään rukoukseen, että taivaallinen isämme armossaan tukahduttaisi vihansa rakastamaamme Heven maakuntaa kohtaan ja pakottaisi Tarnan veden palaamaan uomaansa takaisin jälleen. Meidän on rukoiltava Jumalaa, että hän hyvittäisi onnettomuuden, joka aiheuttaa niin paljon huolta Bideskuty’n, Kisfalun ja Zárdan herralle, jolla oli jo niin paljon vaikeuksia viime vuonna, jolloin tuo kauhea tulipalo hävitti hänen satonsa. Sanokaamme kaikki sydämestämme 'Isämme' ja sitten kolmasti 'Kuule meitä Maria', niin silloin pyhä neitsyt rupeaa jumalallisille poikineen toimimaan jalon kreivin hyväksi».