Hänellä oli jo toinen jalka terassin alimmalla portaalla, mutta kuullessaan vaimonsa äänen hätkähti hän ja pysähtyi, sitten hän tuijotti tarkkaan varjoon, josta ääni oli kuulunut.
Marguerite tuli nopeasti kuuvaloon, ja niin pian kuin sir Percy näki vaimonsa, sanoi hän hyvin kohteliaasti, niinkuin hänen tapansa aina oli Margueritea puhutella:
»Arvoisa rouva, teidän palvelijanne!»
Mutta sir Percyn toinen jalka oli vielä portaalla, ja koko hänen olentonsa ilmaisi, että hän halusi poistua eikä tahtonut keskustella, minkä Marguerite selvästi huomasi.
»Ilma on niin suloisen viileä», lausui Marguerite, »kuuvalo runollisen rauhallinen ja puutarha ihastuttava. Ettekö haluaisi olla täällä hetkisen? Eihän vielä ole myöhä, vai onko seurani niin epämiellyttävä, että täytyy kiireesti päästä pois?»
»Päinvastoin, rouva», vastasi hän tyynesti, »mutta toista jalkaahan kenkä puristaakin, ja kaikki on runollisempaa ilman minua; kuta pikemmin siirrän pimentävän esteen syrjään, sitä mieluisampaa se teistä on.»
Hän kääntyi taaskin poistuakseen.
»Sir Percy, sanon sen, että käsitätte minut väärin», lausui Marguerite kiiruusti vetäytyen yhä lähemmäksi miestään. »Vieraantuminen, joka valitettavasti on syntynyt välillemme, ei ole minun aikaansaamani. Muistakaa se!»
»Rouva, teidän on se minulle anteeksi annettava!» lausui hän kylmästi, »muistini on aina ollut hyvin huono.»
Sir Percy katsoi suoraan vaimoaan silmiin hitaan välinpitämättömästi, joka omituisuus oli tullut hänen toiseksi luonnokseen. Marguerite loi myöskin katseensa hetkeksi mieheensä, ja se muuttui leppeämmäksi hänen lähestyessään sir Percyä terassin alapäässä.