»Luulin teidän tulleen kuuroksi keittiössä», mutisi Jimmy Pitkin pyyhkäisten kädellään kuivia huuliaan.
»Vai niin», nauroi Sally asettaessaan vasta täytetyt tuopit pöydälle, »mikäs kiire? Onko mummonne kuolemaisillaan ja tahdotteko nähdä muori parkaa ennen hänen lähtöään? Enpä ole nähnyt sellaista hirveätä kiirettä!»
Hyväntahtoinen naurunremahdus säesti sukkeluutta, joka antoi vieraille pitkäksi aikaa aihetta monellaisiin sanasutkauksiin. Sallyllä ei näyttänyt enää olevan niin kiirettä pannujensa ja patojensa ääreen. Hänen huomionsa oli koko ajan kiintyneenä vaaleakiharaiseen nuoreen mieheen, jolla oli kirkkaansiniset silmät. Raakoja sukkeluuksia sinkoili sillä aikaa suusta suuhun Jimmy Pitkinin kuvitellusta isoäidistä sakean tupakansavun tuprutessa kaikkialla.
Isäntä, arvoisa herra Jellyband itse, »Kalastajalepolan» omistaja, seisoi sääret hajallaan ja kasvot uuniin päin ja piti savipiippua suussaan niinkuin hänen isänsä ennen häntä, jopa niinkuin hänen isoisänsäkin isä oli tehnyt. Ollen muhkea ruumiiltaan, iloinen luonteeltaan ja hiukan kaljupäinen oli herra Jellyband sen ajan John Bullin maalaistyyppi — sen ajan, jolloin meidän ennakkoluuloinen eristäytymisemme oli korkeimmillaan. Silloin englantilaisesta, olipa hän lordi, maanviljelijä tai päiväläinen, koko Europan mannermaa oli kaiken epäsiveellisyyden pesäpaikka ja muu osa maailmaa villien ihmissyöjien tutkimatonta aluetta.
Siinä hän, arvoisa isäntä, seisoi järkähtämättömänä vankkana tukevilla jaloillaan, polttaen pitkää piippuaan välittämättä kestään kotimaassaan ja halveksien kaikkia ulkomaalaisia. Hän oli puettu tyypillisiin tulipunaisiin messinkinappisiin liiveihin, paksusta pumpulikankaasta valmistettuihin housuihin, harmaisiin villasukkiin ja komeihin solkikenkiin, jotka olivat siihen aikaan jokaisen arvonsatuntevan brittiläisen ravintolan isännän yleisinä tunnusmerkkeinä. Sillä aikaa kun sievä äiditön Sally käytti neljän palvelijan ruskeita käsiä kaikkeen siihen työhön, josta hänen oli huolehdittava, keskusteli arvoisa herra Jellyband eri maiden asioista suosikki vierastensa kanssa.
Kahvila, jota kaksi hyvin kiilloitettua kattolamppua valaisi, näytti tosiaankin hyvin kodikkaalta ja hauskalta. Herra Jellybandin vieraat olivat punaposkisia ja iloisennäköisiä paksussa tupakansavussa. He olivat hyvässä sovussa itsensä, isäntänsä ja koko maailman kanssa. Joka nurkassa äänekäs naurunhohotus säesti iloista tyhjänpäiväistä keskustelua. Sallyn yhä uusiintuvat naurunpuuskat todistivat herra Harry Waiten käyttävän hyväkseen lyhyttä aikaa, jonka Sally uhrasi hänelle.
Herra Jellybandin ravintolaa käyttivät enimmäkseen kalastajat, sillä tunnettuahan on, että kalastajat ovat hyvin janoista väkeä; suola, jota he hengittävät merellä, kuivattaa kaulan maalle noustua. Mutta »Kalastajalepola» oli yksinkertaiselle kansalle enemmän kuin tapaamispaikka. Lontoon ja Doverin matkustajavaunut lähtivät siitä joka päivä, ja kaikki matkustajat, jotka olivat tulleet kanalin yli ja jotka lähtivät pitkille matkoille, tutustuivat herra Jellybandiin, hänen ranskalaisiin viineihinsä ja kotiolueensa.
Vuoden 1792 syyskuu oli loppupuolillaan ja ilma, joka oli ollut kaunis ja kuuma koko kuukauden, oli äkkiä muuttunut; kokopäiväiset sadevirrat olivat saaneet vedet tulvehtimaan etelä-Englannissa vahingoittaen omenoita, päärynöitä ja myöhästyneitä luumuja, jotka muutoin olisivat ehtineet kypsyä kauniiksi hedelmiksi. Vielä silloinkin löi sade ikkunoita vasten tunkien uunin piipusta sisään ja saattaen loimuavat puut sihisemään.
»Jumaliste! Muistatteko toista näin märkää syyskuuta, herra Jellyband?» kysyi herra Hempseed.
Herra Hempseed istui tuolilla takan lähellä, sillä hän oli arvokas ja tärkeä henkilö ei ainoastaan »Kalastajalepolassa», jossa herra Jellyband erikoisesti valitsi hänet valtiollisten mielipiteittensä vastustajaksi, mutta koko ympäristössäänkin, jossa tunnettiin hänen oppinsa ja erittäinkin hänen raamatulliset tietonsa. Häntä sekä pelättiin että kunnioitettiin. Toinen käsi housun taskussa kirjaillun ja kuluneen takinliepeen alla ja toisella pidellen pitkää savipiippuaan istui herra Hempseed siinä alakuloisesti katsellen, miten hiki valui pitkin toisessa seinässä olevia ikkunoita.