Sen jälkeen hän ei ollut kuullut mitään Chauvelinistä. Hän oli jo arvellut kaiken epäonnistuneen eikä hän kuitenkaan ollut vielä tuntenut levottomuutta, sillä olihan hänen miehensä luvannut turvata Armand'in hengen.
Mutta aivan silmänräpäyksessä Suzannen iloisesti jutellessa hirveä kauhu omien tekojensa seurauksista valtasi Margueriten. Chauvelin ei ollut puhunut mitään. Se on totta. Mutta hän muisti, kuinka ivalliselta ja ilkeältä hän näytti hyvästellessään tanssiaisten jälkeen. Oliko hän ja silloin huomannut jotain? Oliko hänellä ja valmiit suunnitelmat rohkean keinottelijan pidättämiseksi itse työssä Ranskassa ja hänen lähettämisekseen giljotiinille ilman katumusta ja viivytystä?
Margueriten valtasi kauhea inho, ja kouristuksen tapaisesti hänen kätensä puristi sormusta pukunsa poimuissa.
»Sinä et kuuntele, rakas ystäväni», lausui Suzanne soimaavasti keskeyttäen pitkän ja erittäin mielenkiintoisen pakinansa.
»Kyllä, kyllähän minä», sanoit Marguerite koettaen pakoittautua hymyilemään. »On hauskaa kuunnella puhettasi — — ja sinun onnellisuutesi tekee minutkin niin iloiseksi. — — Älä pelkää, me koetamme parastamme saadaksemme äitisi lepytetyksi. Sir Andrew Ffoulkes on jalo englantilainen herrasmies. Hänellä on rahaa ja on korkea-arvoinen; kreivitär ei kieltäydy myöntymästä. — — Mutta — — pieni ystäväni — — kerro — — mitä viimeiset uutiset tietävät isästäsi.»
»Oi!» huudahti Suzanne iloisen hurjasti, »parasta mitä saattaa toivoa. Lordi Hastings kävi tervehtimässä äitiäni varhain tänä aamuna. Hän sanoi että rakkaan isäni asiat ovat hyvin ja että me saamme odottaa häntä Englantiin ainakin neljän vuorokauden kuluttua.»
»Niin», sanoi Marguerite, jonka hehkuvat silmät tarkastelivat Suzannen huulia, jotka yhä vain liikkuivat iloisesti jutellen.
»Eihän meidän nyt tarvitse pelätä, rakkaani, sinä et tiedä, että tuo suuri jalo Tulipunainen neilikka on itse lähtenyt isää pelastamaan. Rakkaani, hän on mennyt — — on todellakin mennyt — —» lisäsi Suzanne innoissaan. »Tänä aamuna hän oli Lontoossa, Calais'ssa hän on jo mahdollisesti huomenna — — jossa hän tapaa isäni — — ja sitten — — ja sitten — —.»
Isku sattui. Sitä hän oli koko ajan odottanutkin, vaikka olikin viime hetkeen saakka koettanut luulotella toista pettäen itsensä. Sir Percy oli mennyt Calais'hen, oli sinä aamuna ollut Lontoossa — — hän — — Tulipunainen neilikka — — Percy Blakeney — — hänen miehensä — — jonka hän itse viime yönä oli kavaltanut Chauvelinille — —.
Percy — — Percy — — hänen miehensä — — Tulipunainen neilikka — — Voi, kuinka Marguerite oli voinutkaan olla niin sokea! Hän tajusi kaiken — — kaiken sillä kertaa — — osan, jota Percy näytteli — naamion, jota hän kantoi — — häikäistäkseen ihmisten silmiä.