Molemmat nuoret naiset alkoivat astella käsikoukkua puutarhassa.
»Oi, Margot, lemmikkini, kuinka ihana kotisi onkaan», sanoi pieni
Suzanne ihastuneena, »kuinka onnellinen oletkaan!»
»Niinpä kylläkin! Pitäisihän minun olla onnellinen», lausui Marguerite huolestuneesti huokaisten.
»Miten surullisesta puhutkaan, lemmikkini! — — No niin, nyt kun olet naimisissa, et halua enää jutella kanssani salaisuuksista. Kuinka paljon meillä olikaan ennen koulussa kahdenkeskistä puhuttavaa! Muistatko? — muutamia asioita emme uskoneet edes Pyhän Angelsin sisar Theresallekaan — vaikka hän olikin kovin herttainen.»
»Ja nyt sinulla on eräs hyvin tärkeä salaisuus, sellainen pienen pieni?» lausui Marguerite iloisesti, »jonka sinä heti uskot minulle. Sinun ei tarvitse punastua, rakas ystäväni», lisäsi hän nähdessään Suzannen pienet somat kasvot punehtuneina. »Eihän siinä ole mitään hävettävää! Hän on sekä jalo että luotettava mies, ja sellaisesta rakastajasta — — puolisosta kelpaa ylpeillä.»
»Niinpä tosiaankin, ystäväni, en ole ollenkaan häpeissäni», vastasi Suzanne leppeästi, »ja olen hyvin, hyvin ylpeä, kun puhut hänestä hyvää. Luulen äidin suostuvan», lisäsi hän mietteissään, »ja minä tulen — oi! tullen niin iloiseksi — mutta luonnollisestikaan ei suunnitella mitään, ennenkuin isä on pelastettu. — —»
Marguerite säpsähti. Suzannen isä! kreivi de Tournay! — hän kuului niihin, joiden henki oli vaarassa, jos Chauvelin onnistui pääsemään selville Tulipunaisen neilikan personasta.
Hän oli käsittänyt sekä kreivittären että parin liittolaisen puheesta, että hämäräperäinen johtaja oli kunniasanallaan lupautunut pelastamaan pakolaiskreivi de Tournayn Ranskasta. Pienen Suzannen, joka ei tiennyt muuta kuin oman tärkeän salaisuutensa, jatkaessa livertelyään Margueriten ajatukset palasivat viimeöisiin tapauksiin.
Armand'in perikato, Chauvelinin uhkaus, hänen julmat sanansa »joko — tahi —», jotka Marguerite oli hyväksynyt.
Ja sitten hänen oma toimintansa, joka oli vähällä kohota huippuunsa k:lo 1 lordi Grenvillen ruokailuhuoneessa, kun Ranskan hallituksen armoton lähetti aikoi vihdoinkin päästä selville, kuka salaperäinen Tulipunainen neilikka oli, joka niin ujostelematta uhmasi kokonaista urkkijajoukkoa ja asettautui niin rohkeasti pelkästä urheiluhalusta Ranskan vihollisten puolelle.