Istuen riippuvien sykomorien varjossa hän tarkasteli tylsän tunteettomasti sormuksen yksinkertaista kantaa, johon tähtimäinen kukkanen oli kaiverrettu.
Olipa se hullunkurista! Hän uneksi! Hänen hermonsa olivat jännittyneet, ja hän luuli näkevänsä enteitä ja salaperäisyyttä vähäpätöisimmissäkin asioissa. Eivätkö kaikki hienon maailman ihmiset äskettäin olleet päättäneet suosia sankarillisen ja mystillisen Tulipunaisen neilikan merkkiä?
Eikö se hänellä itselläänkin ollut ommeltuna puvuissaan, kaiverrettuna jalokivissään ja hiuskoristeissaan? Mitä merkillistä siinä oli, että sir Percy käytti sitä sinettisormuksessaan? Saattoihan hänkin aivan hyvin tehdä sen — — niin aivan hyvin — — ja sitäpaitsi — — mitä yhtäläisyyttä oli hänen erinomaisella miehellään, tuolla hienopukuisella, hienostuneella ja velttotapaisella keikarilla sekä uskaliaalla suunnittelijalla, joka pelasti ranskalaisia uhreja aivan verenhimoisen vallankumouksen johtohenkilöiden nenän edestä.
Hänen ajatuksensa olivat sekaisin — hän ei käsittänyt mitään. — — Hän ei huomannut mitä hänen ympärillään tapahtui ja aivan säpsähti, kun nuori, raikas ääni kuului puutarhan toiselta puolelta:
»- Rakas! — rakas! missä olet?» ja pieni Suzanne raikkaana kuin ruusunnuppunen tuli juosten nurmikolla silmien ilosta loistaessa ja ruskeiden kutrien liehuessa leppeässä aamutuulessa.
»Sanottiin sinun olevan puutarhassa», jatkoi hän iloisesti liverrellen ja heittäytyen somasti ja tyttömäisen vallattomasti Margueriten syliin, »sentähden juoksin sinua hämmästyttämään. Ethän minua näin pian odottanut Margot, pieni, rakas lemmikkini!»
Marguerite, joka nopeasti kätki sormuksen kaulurinsa poimuihin, koetti vastata iloisesti ja huolettomasti nuoren tytön tunnepurkauksiin.
»Tosiaankin, suloinen ystäväni», sanoi hän hymyillen, »on hauskaa saada pitää sinut vain itseäni varten kokonaisen kauniin, pitkän päivän. — — Ethän vain ikävystyne?»
»Vai ikävystyne! Margot, kuinka voit käyttää niin pahaa sanaa. Kun olimme yhdessä vanhassa rakkaassa koulussamme, olimme aina iloisia saadessamme olla kahden.
»Ja jutella salaisuuksistamme.»