»Kiitos, vilpitön ystävä, ei mitään muuta, ja kun minullakin on nälkä ja olen hyvin väsynyt, pyydän teitä panemaan huoneen kuntoon.»
»Kertokaapa», pyysi Marguerite innoissaan heti Jellybandiin huoneesta poistuttua, »kertokaa kaikki uutiset.»
»Lady Blakeney, eipä ole muuta kerrottavaa. Myrskyn tähden on aivan mahdotonta lähteä purjehtimaan Doverista. Mutta mikä näytti ensiksi hirveältä onnettomuudelta, on tosiaankin salattu siunaus. Jos me emme voi purjehtia Ranskaan tänä yönä, niin on Chauvelinkin samassa pulassa.»
»Mutta hänhän on saattanut lähteä ennen myrskyä.»
»Toivonpa Jumalan suoneen sen», vastasi sir Andrew iloisesti, »sillä luultavasti hän siinä tapauksessa on purjehtinut väärään. Kukapa tietää! Ehkä hän jo on meren pohjassa, sillä myrsky on aivan kauhea ja kaikkien pienten alusten käy huonosti tällaisessa säässä. Mutta luullakseni emme voi rakentaa tuulentupia kavalan vihollisemme verenjanoisista suunnitelmista hänen hukkumisensa perusteella. Puhuttelemani merimiehet sanoivat, ettei ainoatakaan purtta ollut moneen tuntiin lähtenyt Doverista. Vieläpä sain selville, että eräs muukalainen oli saapunut vaunuilla iltapäivällä Doveriin ja niinkuin minäkin tiedustellut purjehtimisen mahdollisuutta Ranskaan.»
»Siis onko Chauvelin vieläkin Doverissa?»
»Epäilemättä. Menenkö vaanimaan häntä ja lävistämään hänet miekallani?
Sillä tavoin tietystikin nopeimmin pääsisimme pulasta.»
»Päinvastoin, sir Andrew, älkää laskeko leikkiä! Valitettavasti olen aina viime yöstä saakka huomannut toivovani vihollisen kuolemaa. Teidän ehdotuksenne on mahdoton! Tämän maan laki ei salli murhaa! Ainoastaan meidän kauniissa Ranskassamme joukkojen teurastus tapahtuu laillisen vapauden ja veljeyden nimessä.»
Sir Andrew oli saanut Margueriten istuutumaan pöytään, nauttimaan illallista ja juomaan vähän viiniä. Pakoitettua, ainakin kahdentoista tunnin lepoa vuoksen nousuun asti oli kovasti kiihoittuneen Margueriten varmaankin hirveän vaikea kestää. Hän koetti syödä ja juoda totellen lapsen tavoin sellaisissa pikku asioissa.
Sir Andrew, jossa voimakas myötätunto oli herännyt kaikkiin rakastaviin, teki Margueriten onnelliseksi juttelemalla hänelle sir Percystä, Hän kertoi Margueritelle uhkarohkeista retkistä, joita Tulipunainen neilikka oli tehnyt ranskalaispakolaisten auttamiseksi, niiden raukkojen, joita armoton verenjanoinen vallankumous karkoitti heidän kotimaastaan. Hän sai Margueriten silmät innostuksesta loistamaan kertoessaan sir Percyn rohkeudesta, nerokkuudesta ja kekseliäisyydestä, miten tämä pelasti miehiä, naisia ja lapsia verenhimoisen ja ahneen giljotiinin saaliiksi joutumasta.