Marguerite saattoi tuskin pidättäytyä huudahtamasta.
»Siinä on aivan tarpeeksi sir Percyä», kuiskasi hän, »eikä edes valepuvussakaan!»
Hän hymyili kesken huoliaan ja kyyneliään ajatellessaan »kuolemassakin kestävää rakkautta» ja Percyn joutumista kauhistavaan vaaraan muodikas takki päällään ja pitsikaulus aivan rypistymättömänä.
»Voi sitä narrimaista kiihkoa!» huokasi hän. »Joutuin sir Andrew, kysykää mieheltä, milloin hän lähti!»
»No niin ystäväni», sanoi sir Andrew puhutellen Brogard'ia yhä teeskennellyn välinpitämättömästi, »sillä herralla on aina kauniit vaatteet; näkemänne englantilainen oli arvoisan ladyn ystävä. Joko hän on lähtenyt?»
»Jo — — kyllä — — mutta hän tulee takaisin — — tänne — hän tilasi illallista. — —»
Sir Andrew asetti kätensä varotukseksi Margueriten käsivarrelle; se tapahtui onneksi ajoissa, sillä Marguerite oli huudahtamaisillaan hurjasta ilosta. Sir Percy oli terve ja pelastettu sekä saapuu sinne piakkoin, hetken kuluttua hän näkee hänet. — — Oi! hänen riemastuksensa näytti kohoavan yli äyräittensä.
»Mitä ihmettä», sanoi Marguerite Brogard'ille, joka äkkiä muuttui hänen silmissään taivaasta tipahtaneeksi, siunausta tuottavaksi enkeliksi. »Mitä ihmettä! — sanoitteko englantilaisen herran palaavan tänne?»
Taivaasta tipahtanut enkeli sylkäisi Haltialle ilmaistakseen halveksivansa sekä yhteisesti että erikseen kaikkia ylimyksiä, jotka suvaitsivat kummitella hänen talossaan.
»Hm! hän tilasi illallista, tullee takaisin, — — Senkin saakelin englantilainen!» lisäsi hän ikäänkuin pannen vastalauseensa kaikelle touhulle pelkän englantilaisen tähden.