»Niin pian kuin miehet näkevät muukalaisen, on kahden heistä pidettävä häntä silmällä. Joka kadottaa pitkän vieraan näkyvistään hänet kerran huomattuaan, hän saa hengellään maksaa huolimattomuutensa. Yhden miehistä täytyy ratsastaa suoraan tänne kertomaan minulle asiasta. Oletteko selvillä siitä?»
»Kansalainen, aivan selvillä.»
»Hyvä on. Menkää heti tapaamaan Jutleyä. Huolehtikaa apujoukkojen lähdöstä vartioimistehtäviinsä, ja pyytäkää sitten kapteenilta vielä kuusi miestä ja tuokaa ne tänne. Kymmenessä minuutissahan palaatte. Menkää —»
Desgas kumarsi ja astui ovelle.
Kun Marguerite kauhuissaan kuunteli Chauvelinin antamia käskyjä apulaiselleen, selveni hänelle koko Tulipunaisen neilikan pidättämissuunnitelma kaikkine hirmuineen. Chauvelin toivoi pakolaisten joutuvan petolliseen turvapaikkaan ja heidän odottelevan piilossaan Percyn saapumiseen asti. Silloin rohkea suunnittelija piiritettiin ja pidätettiin itse työssä, juuri hänen auttaessaan ja rohkaistessaan rojalisteja, tasavallan kavaltajia. Vaikka hänen vangitsemisestaan hälistiinkin ulkomailla, ei edes brittiläinen hallitus kyennyt lain voimalla puolustamaan häntä. Ranskalla oli oikeus surmata hänet, sillä olihan hänellä ollut salahankkeita Ranskan vihollisten kanssa.
Sir Percyn ja heidän pakonsa oli siinä tapauksessa mahdoton. Kaikkia teiltä vartioitiin ja vahdittiin, ansa oli hyvin viritetty, verkot sillä hetkellä levällään, kuitenkin ne vain yhä kääriytyivät kokoon, kunnes sulkivat rohkean keinottelijan, jonka tavaton kekseliäisyys ei voinut estää häntä silmukkaan tarttumasta.
Desgas aikoi jo lähteä, mutta Chauvelin kutsui hänet vielä kerran takaisin. Marguerite mietti epäillen, mitähän muita pirullisia juonia hän punoikaan saadakseen ansaansa edes yhden ainoan urhoollisen miehen, jota vastassa oli kokonaista neljäkymmentä kätyriä. Marguerite katseli Chauveliniä, kun tämä kääntyi apulaistaan puhuttelemaan. Hän saattoi nähdä Chauvelinin laihat kasvot leveälierisen hatun alta. Niillä kuvastui sillä hetkellä paljon hirmuista vihaa ja vihollisen häijyyttä, jonka ilmeen saattoi nähdä pienissä vaaleissa silmissäkin. Margueriten viimeisetkin toiveet hävisivät, sillä hän tunsi, ettei siltä mieheltä sopinut armoa odottaa.
»Olen unohtanut», lausui Chauvelin kamalasti nauraa hihittäen ja hieroen pirullisen tyytyväisesti luisevia, petolinnun kynsiä muistuttavia sormiaan. »Pitkä muukalainen haluaa varmaankin taistelua. Missään tapauksessa ei saa ampua, muistakaa, se olkoon viimeinen keino. Haluan saada pitkän muukalaisen kynsiini ihko elävänä — — jos vain mahdollista.»
Hän nauroi niinkuin Dante sanoo paholaisten nauravan heidän katsellessaan kadotettujen vaivaa. Marguerite luuli kärsineensä kaikki kauhun- ja tuskanasteet, jotka ovat ihmissydämelle siedettäviä. Mutta jäätyään Desgas'n mentyä yksinäiseen siivottomaan huoneeseen kahden vihollisen kanssa, huomasi hän edelliset kärsimyksensä siihen verrattuina mitättömiksi. Chauvelin naureskeli itseksensä ja hieroskeli käsiään voitonilosta.
Olivathan hänen suunnitelmansa hyvin laaditut, saattoipa siis iloitakin! Ei ollut ainoatakaan reikää, josta reipas, ovela mies pääsi pujahtamaan pakoon. Kaikkia teitä vartioitiin, jokaista nurkkaa vahdittiin, ja jossakin rannikon yksinäisessä töllissä odotteli pieni pakolaisjoukko pelastajaansa, jota kuolema uhkasi, — ei, kuolemaakin hirveämpi! Vihollinen pyhän miehen vaatteissa oli liian pirullinen salliakseen urhealle miehelle nopean sotilaallisen kuoleman juuri hänen velvollisuuksiaan täyttäessä.