Kesti jonkun aikaa ennenkuin Marguerite sai ajatuksensa kootuiksi. Äskeinen lyhyt kohtaus kesti muutaman minuutin. Desgas sotamiehineen oli vielä noin parisataa metriä »Chat Gris'stä.»
Saatuaan selville mitä oli tapahtunut, ilon- ja ihmetyksentunne täytti Margueriten sydämen. Olihan se niin näppärää ja kekseliästä. Chauvelin oli vieläkin aivan avuton, nyrkiniskukaan ei olisi voinut häntä niin lamauttaa. Hän ei nähnyt, ei kuullut eikä edes puhunutkaan, vaikka hänen ovela vastustajansa oli äänettömänä pujahtanut hänen käsistään.
Blakeney oli luultavastikin lähtenyt pakolaisia tapaamaan ukko Blanchard'in töllille. Sillä hetkellä Chauvelin oli tosiaankin avuton; uskaliasta Tulipunaista neilikkaa eivät Desgas ja hänen miehensä olleet saaneetkaan kiinni. Mutta vartioitiinhan rannikkoa ja kaikkia teitä. Joka paikkaa pidettiin silmällä ja kaikkia muukalaisia vakoiltiin. Kuinka kauas Percy saattoi kulkea komeissa vaatteissaan kenenkään huomaamatta ja seuraamatta?
Marguerite soimasi itseään hirveästi, ettei ollut ottanut ajasta vaaria ja mennyt hänen luokseen varoittamaan häntä ja osoittamaan rakkauttaan, jota hän luultavastikin kaipasi. Hän ei varmaankaan tiennyt Chauvelinin vangitsemismääräyksistä, ja ehkäpä sittenkin — —
Mutta ennenkuin kauhistuttavat ajatukset olivat kypsyneet hänen aivoissaan, kuuli hän aseiden kalsketta oven takaa ja Desgas'n äänen huutavan miehilleen: »Seis!»
Chauvelin oli osaksi tointunut, aivasteleminen vähentynyt, ja hän oli kömpinyt pystyyn sekä yritti päästä ovelle juuri Desgas'n sille kolkuttaessa.
Chauvelin lennätti oven auki, ennenkuin kirjuri ehti avata suunsa, ja änkytti aivastuksiensa lomassa:
»Pitkä muukalainen — joutuin! — eikö kukaan nähnyt häntä?»
»Missä sitten kansalainen?» kysyi Desgas hämmästyksissään.
»Täällä, mies! tuosta ovesta! viisi minuuttia sitten.»