Huomattuaan rattaiden pysähtyneen onnistui Margueriten pujahtaa sitä lähemmäksi pimeässä, hän hiipi aivan lähelle voidakseen kuulla mitä lähettiläällä oli sanomista.
Hän kuuli huudettavan:
»Liberté, Fraternité, Egalité» ja Chauvelinin hätäisen kysymyksen:
»Mitä uutta?»
Kaksi ratsumiestä oli pysähtynyt rattaiden viereen. Marguerite näki sivulta heidän hahmonsa kuvastuvan öistä taivasta vasten. Hän kuuli heidän äänensä ja hevosten korskumisen sekä takaa, vähän matkan päästä miesjoukon säännöllisen tahdikasta astuntaa: Desgas sotilaineen.
Seurasi pitkä väliaika, jonka kuluessa Chauvelin tiedusteli miehiltä asioita, sillä kysymyksiä ja vastauksia alkoi sadella tuhka tiheään.
»Oletteko muukalaista nähneet?» kysyi Chauvelin innoissaan.
»Kansalainen, emme ole nähneet pitkää muukalaista; tulimme kallion rinnettä ylös.»
»Noin puoli mailia Miquelonin tuolla puolen saavuimme pahanpäiväiselle puuhökkelille, joka näytti majalta, jossa kalastajat pitävät verkkojaan ja muita kalastustarpeitaan. Ensi näkemällä luulimme sitä autioksi, ja jopa arvelimme, ettei siinä ollut miltään epäiltävää, ennen kuin huomasimme savua seinäaukosta kohoavan. Hyppäsin satulasta ja hiivin lähemmäksi. Silloin se oli autio, mutta takassa paloi valkea, ja lattialla oli pari tuolia. Neuvottelin toverieni kanssa ja päätimme, että heidän oli paras lymytä hevosineen johonkin suojapaikkaan ja minun jäädä väijyksiin, minkä teinkin.»
»Ja näittekö mitään?»