»Kärsivällisyyttä, teidän ylhäisyytenne», vastasi Mooseksen jälkeläinen, »he kulkevat edellämme. Rattaiden jäljet näkyvät tiellä, rattaiden, joilla petturi, tuo amalekilaisten jälkeläinen ajaa.»
»Oletteko varma tiestä?»
»Yhtä varma kuin teidän ylhäisyytenne taskussa kilisevästä kymmenestä kultarahasta, jotka luulen piakkoin omistavani.»
»Niin pian kuin olen kätellyt ystävääni, pitkää muukalaista, ovat ne tietystikin omanne.»
»Kuulkaa, mitäs se on?» kysyi juutalainen äkkiä.
Keskellä täydellistä hiljaisuutta saattoi selvästi eroittaa hevoskavioiden kopsetta savisella tiellä.
»Sotilaita», lisäsi hän kuiskaten kauhistuneena.
»Pysäyttäkää hetkeksi, haluan kuunnella», pyysi Chauvelin,
Marguerite oli myöskin kuullut laukkaavien kavioiden kopseen lähestyvän rattaita ja häntä itseään. Jonkun aikaa oli hän ollut varuillaankin, sillä arveli Desgas'n miehineen saavan heidät kiinni, mutta kopse kuuluikin vastakkaiselta puolelta, luultavasti Miquelonista. Pimeys suojeli häntä. Hän oli kuullut rattaiden pysähtyvän, ja hyvin varovasti ja hiljaa astellen pehmeällä tiellä hiipi hän lähemmäksi.
Sydän löi hurjasti, koko hänen olentonsa vapisi. Hän oli jo arvannut, millaisia uutisia ratsastajat toivat. »Kaikkia vieraita teillä ja rannikolla täytyy vakoilla, varsinkin pitkiä, joiden kumara ryhti peittelee heidän oikean pituutensa; heti kun sellainen on nähty, on yhden ratsastajan palattava siitä ilmoittamaan», sellaiset olivat Chauvelinin määräykset olleet. Oliko pitkä muukalainen ollut näkyvissä ja oliko ratsastaja lähettiläs, joka toi tärkeitä tietoja siitä, että ahdistetun jäniksen pää oli vihdoinkin tarttunut ansaan?