»Ovat, kansalainen.»
»Eiväthän vain liene varomattomia?»
»Eivät hievahdakaan ennen pitkän englantilaisen saapumista. Sitten he piirittävät ja ottavat kiinni kaikki viisi miestä.»
»Hyvä on. Entä nainen?»
»Yhä tiedotonna luullakseni. Hän on aivan lähellänne, kansalainen.»
»Entäs juutalainen?»
»Suu tukossa ja jalat yhteen sidottuina. Hän ei voi hievahtaa eikä huutaakaan.»
»Hyvä, Onko pyssynne valmiina, jos sattuisitte sitä tarvitsemaan.
Lähestykää tölliä ja jättäkää minut naista vartioimaan.»
Varmaankin Desgas totteli, sillä Marguerite kuuli hänen hiipivän pois kalliota pitkin. Sitten hän tunsi lämpimien ja laihojen petolinnun kynsiä muistuttavien sormien tarttuvan käsiinsä ja pitelevän niitä kuin teräskourissa.
»Kaunis lady, ennenkuin liina irroitetaan sievältä suultanne», kuiskasi Chauvelin hänen korvaansa, »lienee oikein varoittaa teiltä hiukkasen. Mistä se kunnia, että niin viehättävä matkatoveri seuraa minua kanaalin poikki, sitä en tosiaankaan voi käsittää. Tätä mairittelevaa huomaavaisuutta turhamaisuuteni ei saata kumminkaan omaksua, enkä luule olevani väärässä otaksuessani, että ensimäinen sana, joka kuuluu kauniilta huuliltanne sidettä irroittaessa, on varoitusmerkki viekkaalle ketulle, jonka luolalle pääseminen on minulle tuottanut hirveitä ponnistuksia.»