Hän pysäytti puheensa hetkeksi teräsmäisen kouran yhä kovemmin puristaessa Margueriten rannetta. Sitten hän jatkoi kuiskailuaan yhtä nopeasti:
»Tuossa hökkelissä, ellen taaskin erehdy, odottelevat veljenne Armand S:t Just ja kavaltaja de Tournay kahden muun teille tuntemattoman miehen kanssa salaperäisen vapauttajan saapumista — julkean Tulipunaisen neilikan, joka niin kauan on pitänyt ymmällä yleistä turvallisuuskomiteaa. Jos täältä kuuluu vähintäkään ääntä, huudahdus huuliltanne tahi pyssynlaukaus, epäilemättä samaiset pitkät sääret, jotka ovat kuljettaneet tuon tulipunaisen arvoituksen tänne, kiidättävät hänet taaskin johonkin turvapaikkaan. Tarkoitus, jota varten olen matkustanut koko tämän pitkän matkan, jää saavuttamatta. Asian toinen puoli riippuu teistä itsestänne, veljenne — Armand — on vapaa kanssanne lähtemään tänä yönä, jos haluatte Englantiin tahi johonkin muuhun suojapaikkaan.
Marguerite ei voinut ääntä päästää, sillä nenäliina, oli sidottu tiukkaan hänen suulleen. Chauvelin tarkasteltua pimeässä hänen kasvojaan hyvin läheltä. Varmaankin Margueriten käsi viittasi pyytävästi Chauvelinin puheeseen, sillä tämä jatkoi heti:
»Hyvä lady, teko, jota, pyydän teiltä Armand'in turvaamiseksi, on hyvin yksinkertainen.»
»Mitä sitten?» näyttl Margueriten käsi viittaavan vastaukseksi.
»Että jäätte — tähän paikkaan ääntä päästämättä kunnes annan teille luvan puhua. Voi! mutta luultavasti tottelette», lisäsi hän nauraa hihittäen kuivalla tavallaan, kun Margueriten koko olento jäykistyi uhmaten saamaansa määräystä, »sillä sanon, jos vähääkään huudahdatte, ei! jos hiukankaan hiiskahdatte tai yritätte täältä liikahtaa, apulaiseni — niitä on kolmekymmentä lähettyvillä — pidättävät S:t Justin, de Tournayn ja heidän kaksi ystäväänsä sekä ampuvat heidät — minun käskystäni — silmienne edessä.»
Marguerite kuunteli armottoman vihollisen puhetta yhä kauhistuneempana. Ruumiillisen tuskan lamauttamana oli hänellä vielä kuitenkin sielun virkeyttä jäljellä käsittääkseen hirvittävien »joko — tahi» sanojen koko kauheuden, mitkä Chauvelin oli taaskin hänelle lausunut. Nämä »joko — tahi» olivat kymmenen kertaa masentavammat ja hirvittävämmät kuin samat sanat kohtalokkaana tanssiyönä.
Tällä kertaa ne vaativat Margueriten pysyttelemään hiljaa, jotta hänen ihailema miehensä tietämättään sai astua kuolemaa kohden, tahi ne vaativat häntä mahdollisesti aivan turhaan huutamaan varoittavan sanan, joka itse asiassa saattoi olla merkinantona veljen ja kolmen epäilyksettömän miehen surmaamiseksi.
Hän ei voinut nähdä Chauveliniä, mutta tunsi tarkkojen vaaleiden silmien ilkeästi katselevan hänen onnetonta olentoaan, ja miehen kiivas kuiskutus kuului hänen korvissaan kuin viimeisen, heikon ja viivyttelevän toivon kuolinkellojen soitto.
»Kaunis lady», lisäsi Chauvelin kohteliaasti, »teidän harrastuksennehan eivät saata kohdistua muihin kuin S:t Justiin, ja teidän ei tarvitse tehdä muuta kuin jäädä paikoillenne ja pysyä äänetönnä. Apulaiseni ovat saaneet ankarat määräykset säästää häntä kaikin tavoin. Mitä salaperäinen Tulipunainen neilikka teille on? Uskokaa minua, etteivät varoituksenne voi mitenkään häntä pelastaa. Ja nyt, hyvä lady, sallikaa minun irroittaa tämä pakkoside, joka on kääritty teidän kauniille suullenne. Niinkuin huomaatte, annan teille täyden vaalivapauden.»