Chauvelin ei odottanut hetkeäkään. Tärkeän sepustuksen muutama lause oli erikoisesti kiinnittänyt hänen huomiotaan. »Sanokaa minun olevan niemessä, joka on aivan vastapäätä Chat Gris'tä lähellä Calais'ta.» Sehän saattoi tarkoittaa hänen voittoaan.
»Ketkä teistä tuntevat hyvin tämän rannikon?» ärjyi hän miehilleen, jotka olivat yksitellen saapuneet turhalta ajoretkeltään ja olivat kaikki taaskin kerääntyneet töllille.
»Kansalainen, minä tunnen», sanoi eräs, »olen Calais'ssa syntynyt ja tunnen jokikisen kiven täällä.»
»Onko Chat Gris'n vastapäätä nientä?»
»Kansalainen, on. Tiedän sen tarkoin.»
»Englantilainen aikoo mennä sinne. Hän ei tunne jokaista kiveä näillä kallioilla eikä siis löydä suorinta tietä. Kaikissa tapauksissa hän kulkee vartioita karttaen. Vielä on tilaisuus saada hänet kiinni. Tuhat frangia kaikille miehille, jotka ehtivät niemeen ennen pitkäsääristä englantilaista.»
»Tiedän oikotien kallioiden poikki», sanoi eräs sotilas, ja innostuneesti huudahtaen loikkasi hän eteenpäin toverien jäljessä kiiruhtaessa.
Muutamin minuuttien kuluttua ei heidän kiitäviä askeleiltaan enää ollenkaan eroittanut. Chauvelin kuunteli heidän poistumistaan; palkinnon lupaus kannusti tasavallan sotilaita. Vihan ja voitonaavistuksen ilme ilmestyi taaskin hänen kasvoilleen.
Desgas seisoi hänen vieressään äänetönnä ja toimettomana odottaen lisämääräyksiä, jollaikaa kaksi sotilasta oli polvistuneena maassa makaavan Margueriten vieressä. Chauvelin katseli ilkeästi kirjuriinsa. Hänen oivallinen suunnitelmansa olikin epäonnistunut, sen seuraukset olivat vielä tuntemattomat; olihan hyvin luultavaa, että Tulipunainen neilikka saattoi vieläkin paeta, Ja Chauvelin järjettömästi raivostuneena, niinkuin vahvat luonteet joskus ovat, halusi purkaa vihaansa jollekin.
Sotamiehet pitivät Margueritea maahan sidottuna, vaikkei hän, ihmisparka, ponnistellut vähintäkään vastaan. Uupunut nainen oli vihdoinkin kokonaan alistunut maaten siinä tainnoksissa. Silmiä ympäröivät tummat punasinervät renkaat, jotka johtuivat pitkistä unettomista öistä. Kostea tukkansa oli otsalle painuneena, ja huulten jyrkät kaaret ilmaisivat ruumiillista tuskaa.