Europan nerokkain nainen, hieno ja muodikas lady Blakeney, joka oli häikäissyt Lontoon seurapiirit kauneudellaan, viisaudellaan ja eriskummallisuudellaan, esitti siinä väsynyttä, kärsivää naista, jota kaikki muut olisivat säälineet paitsi kovasydäminen, kostonhaluinen, eksytetty vihollinen.
»Puolikuolleen naisen vartioiminen ei ole tarpeellista», sanoi Chauvelin häijysti sotilailleen, »kun kerran sallitte viiden ihko elävän miehen paeta.»
Kuuliaisina hypähtivät sotilaat pystyyn,
»Teidän olisi parasta lähteä polkua etsimään löytääksemme kärripahaset, jotka jätimme tielle.»
Samassa valoisa ajatus välähti hänen mieleensä.
»Mutta! kesken kaiken! missä juutalainen on?»
»Kansalainen, tässä lähellä», sanoi Desgas, »tukin hänen suunsa ja sidoin jalkansa niinkuin käskitte.»
Aivan läheltä Chauvelin kuuli valittavaa ruikutusta. Hän seurasi kirjuriansa, joka vei hänet töllin toiselle puolelle, jossa yhdessä sykkyrässä suu tukittuna, jalat yhteen sidottuina ja aivan masennuksissaan makasi Israelin onneton jälkeläinen.
Kuun hopeisessa hohteessa näyttivät hänen kasvonsa todellakin aavemaisilta pelkästä pelästyksestä. Selällään olevat silmät olivat aivan lasimaiset. Koko hänen ruumiinsa vapisi kuin vilutautisen, ja surkeita valituksia kuului hänen verettömiltä huuliltaan. Nuora, jolla hartiat ja käsivarret olivat olleet sidottuina, oli varmaankin höltynyt, sillä se oli kiertynyt hänen vartalonsa ympärille, mutta juutalainen ei näyttänyt tietävän sitä, sillä hän ei edes yrittänytkään liikahtaa paikaltaan, johon Desgas oli hänet asettanut. Juutalainen muistutti pelästynyttä kananpoikaa, joka luulee pöydälle vedettyä liituviivaa liikkeitä estäväksi langaksi.
»Tuokaa se pelkurimainen elukka tänne», komensi Chauvelin.