Hän varmaankin tunsi olevansa erittäin kelvoton, ja kun hänellä ei ollut järkeviä syitä purkaa vihaansa sotamiehilleen, jotka olivat liian säntilleen noudattaneet hänen käskyään, arveli hän hyljeksityn kansan lasta erinomaiseksi maalitauluksi. Tosi ranskalaisen tavoin halveksien, juutalaista kansallisuutta, joka vuosisatojen halki on kumminkin säilynyt aina tähän päivään asti, ei hän lähestynyt miestä, vaan parin sotamiehen nostaessa tätä kirkkaaseen kuuvaloon, sanoi hän purevan ivallisesti:
»Otaksun teillä juutalaisena olevan hyvän kaupantekomuistin, vai mitä?»
»Vastatkaa!» komensi hän taaskin, kun juutalainen vapisevin huulin näytti puhumista pelkäävän.
»Niin, teidän ylhäisyytenne», änkytti hylkiö parka.
»Siis muistatte miehen, jonka te ja minä tapasimme Calais'ssa, ja tehän lupauduitte ottamaan kiinni Reuben Goldsteinin hevosineen ja ystäväni, pitkän muukalaisen. Mitä?»
»M — — m — — mutta — — teidän ylhäisyytenne —»
»Ei ollenkaan 'mutta'. Kysyin, muistatteko?»
»Ky—ky—kyl—kyllä — — teidän ylhäisyytenne!»
»Millaiset olivat sopimukset?»
Seurasi hetken hiljaisuus. Onneton mies katseli ympärilleen autioita kallioita, kuuta taivaalla, sotamiesten hölmistyneitä kasvoja ja myöskin lähellä maassa makaavaa tunnotonta naisparkaa, mutta ei sanonut mitään.