»Tässä olen, ystäväni», sanoi hän nauraen tyhjän leikillisesti, »vaikka näytänkin variksenpelätiltä näissä hiton tamineissa.»
»Tuhat tulimmaista!» huudahti sir Andrew äärettömästi hölmistyneenä huomatessaan johtajansa. »Senkin — —»
Nuoren miehen silmät sattui Margueriteen, ja onneksi sai hän pidätetyksi voimasanansa, jotka oli lausua huomatessaan keikari sir Percyn merkillisen likaisessa asussa.
»Niin!» sanoi Blakeney tyynesti, »senkin — — hm! — — Ystäväni! — Minulla ei ole ollut vielä aikaa kysyä sinulta mitä Ranskassa teit, käskinhän sinun pysymään Lontoossa. Tottelematonko? Mitä? Maltahan, kunnes hartiani parantuvat, niin aimo rangaistus osaksesi koituu.»
»Tuhat tulimmaista! Kyllä sen jaksan kärsiä», sanoi sir Andrew iloisesti naurahtaen, »kun näen sinun olevan niin hengissä, että kykenet selkäänkin antamaan. — — Olisitko suonut, että olisin antanut lady Blakeneyn yksin lähteä matkalle? Mutta taivaan nimessä, mies, mistä olet saanut nuo eriskummalliset vaatteet?»
»Eivätkös olekin vähän tavallisista poikkeavat?» nauroi sir Percy iloisesti. »Mutta hitto vieköön!» lisäsi hän muuttuen äkkiä totiseksi ja arvokkaaksi, »kun nyt kerran olet täällä, emme saa tuhlata aikaa sen enempää. Saattaahan Chauvelin lähettää jonkun meitä etsimään.»
Marguerite oli niin onnellinen, hän olisi voinut jäädä sinne vaikka ainaiseksi kuunnellessaan Percyn satoja kysymyksiä. Mutta kun Chauvelinin nimi mainittiin, säpsähti hän peläten rakkaan henkilön puolesta, jonka hän henkensä kaupalla tahtoi pelastaa.
»Mutta kuinka pääsemme paluumatkalle», kysyi Marguerite, »tiethän ovat sotilaita täynnä täältä Calais'hen asti, ja — —»
»Armaani, emme palaakaan Calais'hen», vastasi Percy, »menemme toiselle puolelle Gris Nez'tä, noin puolentoista mailin päähän täältä. Untolan vene hakee meidät sieltä.»
»Untolan venekö?»