»Niin!» sanoi Percy iloisesti nauraen, »siinä taaskin yksi kepponen. Olisihan minun pitänyt kertoa sinulle jo ennemmin, että heittäessäni kirjelippusen tölliin viskasin sinne myöskin toisen Armand'ille, jonka pyysin hänen jättämään sinne. Se sai Chauvelinin miehineen täyttä laukkaa juoksemaan takaisin Chat Gris'hin saadakseen minut kiinni. Ensimäinen kirje sisälsi oikeat ohjeeni ja siinä oli myöskin määräyksiä vanhalle Briggsille. Käskin hänen poistua kauemmas merelle ja sitten länteen päin. Päästyään näkymättömiin Calais'sta lähettää hän soutuveneen meille tuttuun pieneen niemeen, joka on toisella puolella Gris Nez'tä. Miehet tähystelevät minua — olemme sopineet merkinannosta, ja meillä on hyvä turvapaikka purressa, kun Chauvelin miehineen istuu vakavasti vaanien meitä aivan vastapäätä 'Chat Gris'tä'.»
»Gris Nez'nkö toisella puolella? Mutta missä — — minä en voi kävellä, Percy», valitti Marguerite avuttomasti koettaen ponnistautua pystyyn, mutta huomasikin olevansa aivan kykenemätön seisomaan.
»Kannan sinut, rakkaani», sanoi sir Percy ilman muuta, »sokea liikkaavaa taluttamassa, niinkuin tiedät.»
Sir Andrew oli myöskin valmis tarjoamaan apuaan kallisarvoisen kuorman kantamiseen, mutta sir Percy ei uskonut rakastettuaan muiden kuin omien käsivarsiensa varaan.
»Kun sinä ja lady Blakeney olette päässeet Untolan kannella», sanoi sir Percy nuorelle toverilleen, »ja kun tiedän senkin, etteivät Suzannen silmät tervehdi minua nuhtelevasti, silloin on minunkin aika levätä.»
Vaikka olikin väsynyt, kietoi Percy alati voimakkaat käsivartensa Marguerite raukan uupuneen vartalon ympärille nostaen hänet hellävaroen kuin höyhenen.
Sir Andrew pysytteli hiljaa korvan kuuleman päässä — heillä oli paljon toisilleen sanomista — tahi oikeammin kuiskaamista — jota ei syystuuli kuullut, sillä sekin oli jo vaiennut.
Sir Percy unohti väsymyksen. Hänen hartiansa olivat varmaankin hyvin arat, sillä sotilaat olivat iskeneet kovasti, mutta hänen lihaksensa näyttivät olevan terästä ja tarmonsa melkein luonnoton. Kulku oli väsyttävä, noin puolitoista mailia särmäisillä kallioilla, mutta hetkeksikään hänen rohkeutensa ei lannistunut eikä lihaksensa antaneet väsymyksen voittaa. Edelleen hän asteli varmoin askelin, voimakkaat käsivarret kallisarvoista kantamusta ympäröiden, ja — — siinä hiljaa ja onnellisena levätessään väliin uinahtaen hetkelliseen uneen, toisin ajoin tarkastellen vähin erin valkenevassa aamukoitteessa miellyttäviä kasvoja, raukeita sinisiä silmiä, jotka olivat aina iloiset ja ilmaisivat hyväntahtoista hymyä, kuiskasi Marguerite sanoja, jotka auttoivat lyhentämään taivalta ja vaikuttivat sir Percyyn kuin tyynnyttävä lääke.
Värikäs aamusarastus itäisellä taivaalla ilmoitti päivän koittoa, kun he vihdoinkin saapuivat Gris Nez'n toisella puolella olevaan niemeen. Soutuvene oli jo odottamassa. Se lähestyi saatuaan sir Percyltä merkinannon, ja kaksi tukevaa brittiläistä merimiestä sai kunnian kantaa arvoisan ladyn veneeseen.
Puolen tunnin kuluttua olivat he jo Untolan kannella. Miehistö tietäen isännän salaiset hankkeet, joita se säilytti uskollisesti, ei ollenkaan hämmästynyt nähdessään sir Percyn oudossa valepuvussa.