Hän oli puhunut niin lämpimästi ja innostuneesti, että Suzanne katseli häntä kummastustaan peittelemättä.
»Johtajanneko?» kysyi kreivitär kiihkeästi. »Tietystihän teillä täytyy olla johtajia. Sitä en ole tullut ennen ajatelleeksikaan. Mutta missä hän on? Minun täytyy mennä heti hänen luokseen ja lasteni kanssa heittäytyen hänen taikoihinsa kiittää häntä kaikesta, mitä hän on meille tehnyt.»
»Voi, rouva kreivitär!» sanoi lordi Antony, »se on mahdotonta.»
»Mahdotonta? — Minkätähden?»
»Sillä Tulipunainen neilikka toimii näkymättömänä ja ainoastaan hänen lähimmät seuralaisensa tietävät, kuka hän on. He ovat pyhästi vannoneet pitävänsä hänen nimensä salassa.»
»Tulipunainen neilikkako?» kysyi Suzanne iloisesti naurahdellen. »Miten hullunkurinen nimi! Lordi, mitä Tulipunainen neilikka merkitsee?»
Hyvin uteliaasti hän katseli sir Andrewta. Nuoren miehen kasvot olivat kuin muuttuneet. Innostuksen tuli loisti hänen silmissään; johtajansa herättämä sankari-ihailu ja rakkaus kirjaimellisesti sanoen loistivat hänen kasvoiltaan.
»Kreivitär, tulipunainen neilikka», sanoi hän vihdoinkin, »on vähäpätöisen kasvin nimi, joka kasvaa tienvarsilla Englannissa; mutta se on myöskin nimi, valittu kätkemään maailman parhaimman ja uljaimman miehen persoonaa, jotta hän saisi rauhassa toimittaa jaloa tehtäväänsä.»
»Aivan niin», lausui nuori kreivi, »olen kuullut puhuttavan
Tulipunaisesta neilikasta. Pieni, punainen kukkanenko? — niin!
Pariisissa kerrotaan, että joka kerran, kun rojalisteja pakenee
Englantiin, kirottu Fouquier-Tinville, yleinen syyttäjä, saa
vastaanottaa kirjelappusen, johon on merkitty tuo punainen kukkanen…
Eikö niin?»
»Niin on laita», myönsi lordi Antony.