»Voi, lady Blakeney!» lisäsi lordi Tony, »varmaankin Comédie Françaisessa kaivataan teitä suuresti, ja varmaankin pariisilaiset vihaavat sir Percyä, kun hän vei teidät sieltä.»
»Hyvänen aika, mies», sanoi Marguerite kohauttaen kauniita olkapäitään, »mahdotontahan on vihata sir Percyä mistään; hänen älykkäät kepposensahan saattavat itse kreivittärenkin neuvottomaksi.»
Nuori kreivi, jota ei haluttanut seurata arvokkaasti poistuvaa kreivitärtä, astui muutaman askeleen eteenpäin puolustaakseen häntä, jos lady Blakeney vielä olisi käyttäytynyt loukkaavasti hänen äitiään kohtaan, Mutta ennenkuin hän ehti lausua vastustavaa sanaakaan, kuului ulkoa soinnukasta, joskin huomattavasti typerää naurua, ja hetken kuluttua tavattoman pitkä ja komeasti puettu henkilö ilmestyi ovelle.
VI LUKU
Keikari v:lta 1792.
Sir Percy Blakeney oli vielä armon vuonna 1792 noin pari kolme vuotta vailla kolmekymmentä. Ollen keskinkertaista englantilaista pitempi, leveäharteinen ja vankkarakenteinen, olisi häntä voinut sanoa hauskannäköiseksi, ellei hänen sinisissä silmissään olisi ollut veltto ilme ja ellei alituinen mitätön nauru olisi rumentanut hänen säännöllistä, lujapiirteistä suutaan.
Melkein vuosi oli jo siitä kulunut, kun paroni sir Percy Blakeney, Englannin rikkaimpia miehiä, muotikeikari ja Walesin prinssin hyvä ystävä, oli hämmästyttänyt Lontoon ja Bathin hienostot palaamalla matkoiltaan kotiinsa kauniin, viehättävän ja viisaan ranskalaissyntyisen vaimonsa kanssa. Hän, uneliain ja ikävin brittiläinen, jonka nukuttava seura oli aina saanut kauniit naiset haukottelemaan, oli hankkinut itselleen ihanan puolison syrjäyttäen monet kilpakosijat, niinkuin aikakirjat todistavat.
Marguerite S:t Just oli ensimäisen kerran esiintynyt julkisesti Pariisin taiteellisissa piireissä juuri siihen aikaan, jolloin niiden omassa keskuudessa tapahtui suurin tunnettu yhteiskunnallinen herääminen. Luonto oli tuhlaamalla jakanut kauneutta ja lahjoja tuskin kahdeksantoista täyttäneelle tytölle, jota ainoastaan häneen kiintynyt nuori veljensä suojeli. Marguerite S:t Just kokosi pian ympärilleen kotiinsa rue de Richelieun varrelle hienon seurapiirin, joka oli yhtä loistava kuin suljettukin — s.o. suljettu ainoastaan yhdessä merkityksessä — sillä Marguerite S:t Just oli periaatteiltaan ja vakaumukseltaan tasavaltalainen. Syntyperän tasa-arvoisuus oli hänen mielilauseensa, omaisuuden erilaisuus oli hänestä vain kiusallista onnettomuutta. Ainoastaan lahjakkuuden erilaisuuden hän hyväksyi. »Raha ja arvonimet olkoot perinnöllisiä, mutta lahjat eivät ole», oli hänellä tapana sanoa. Hänen hauska salonkinsa olikin avoinna omintakeisuudelle ja älylle, loistolle ja nerokkuudelle, viisaille miehille ja lahjakkaille naisille. Sinne pääsyä pidettiin henkisissä piireissä — joiden keskuksena Pariisi levottominakin aikoina oli — taiteellisen uran todistuksena.
Viisaat, kuuluisat ja myöskin korkea-arvoiset henkilöt alituisesti ympäröivät komean hoviseurueen tavoin Comédie Françaisen viehättävää näyttelijätärtä. Hän kiiti tasavaltaisen, vallankumouksellisen ja verenhimoisen Pariisin läpi kuin loistava pyrstötähti, jonka perässä seurasi henkisen Europan etevimmät ja mielenkiintoisimmat henkilöt.
Menestys saavutti huippunsa. Toiset nauroivat myötätunnosta ja sanoivat sitä taiteelliseksi erikoisuudeksi, toiset pitivät sitä viisaan varokeinona, sillä tuhkatiheäänhän Pariisissa sattui kaikellaista siihen aikaan. Oikea syy Margueriten tekoon oli kuitenkin kaikille hämmästyttävän salaperäinen. Miten lienee ollutkaan, Marguerite S:t Just meni sir Percy Blakeneyn kanssa naimisiin eräänä kauniina päivänä ilmoittamatta ystävilleen ja pitämättä hienoja ranskalaisia hääpäivällisiä, illanviettoja tahi muita komeisiin häihin kuuluvia kemuja.