Kukaan ei uskaltanut sanoa, miten tuo typerä ja ikävä englantilainen tuli päässeeksi henkisiin piireihin, jotka ympäröivät »Europan nerokkainta naista», niinkuin Marguerite S:t Justin ystävät yksimielisesti häntä nimittivät. Kulta-avainten sanotaan aukaisevan kaikki ovet, vakuuttivat pahansuovat ihmiset.
Niin vain tapahtui, että hän meni naimisiin sir Percy Blakeneyn kanssa, »Europan nerokkain nainen» oli liittänyt oman kohtalonsa Blakeneyn, »kirotun tyhmyrin», kohtaloon, eivätkä edes Marguerite S:t Justin parhaat ystävätkään keksineet siihen sen parempaa syytä, kuin että sen aiheutti ylenmääräinen eriskummallisuus. Ne ystävät, jotka tunsivat hänet, pitivät naurettavana pelkkää ajatustakin, että Marguerite S:t Just meni narrimaisen sir Percyn kanssa naimisiin aineellisten etujen vuoksi. He tiesivät, ettei Marguerite välittänyt rahasta ja vielä vähemmän arvonimistä; paitsi sitä kosmopoliittisessa maailmassa oli muitakin jalosukuisia miehiä, vaikkeivät he olleetkaan yhtä rikkaita kuin Blakeney, ja hekin olisivat olleet kovin onnellisia saadessaan tarjota Marguerite S:t Justille miten korkean yhteiskunnallisen aseman tahansa.
Sir Percyä pidettiin yleensä kokonaan sopimattomana henkilönä niin velvoittavaan asemaan. Marguerite S:t Justin sokea jumaloiminen, pohjaton rikkaus ja Englannin hovin suuri suosio olivat hänen ainoat ansionsa. Lontoon seurapiireissä arveltiin kuitenkin, että niin rajoitetulla älyllä varustetun henkilön olisi ollut viisaampaa tarjota maalliset hyvyytensä vähemmän ihanalle ja viisaalle naiselle.
Sir Percy oli niihin aikoihin Englannin hienojen piirien huomattavimpia henkilöitä. Hän oli viettänyt suurimman osan nuoruudestaan ulkomailla. Hänen isänsä, sir Algernon Blakeney vainajaa oli kohdannut suuri onnettomuus. Hänen jumaloima, nuori vaimonsa oli tullut parantumattomasti heikkomieliseksi elettyään kaksi vuotta onnellisessa avioliitossa. Heti Percyn synnyttyä lady Blakeney vainaja joutui hirveän taudin uhriksi, — Mielenvikaisuutta pidettiin siihen aikaan auttamattomasti parantumattomana, vieläpä Jumalan kirouksena koko perheelle. Sir Algernon matkusti sairaan vaimonsa kanssa ulkomaille, ja siellä Percykin sai kasvatuksensa varttuen täysi-ikäiseksi sairasmielisen äitinsä ja hajamielisen isänsä seurassa. Hänen vanhempansa kuolivat melkein perätysten jättäen Percyn ainoaksi perillisekseen. Sir Algernon oli viettänyt hyvin vaatimatonta ja yksinäistä elämää, joten Blakeneyn suuri omaisuus oli kasvanut kymmenkertaiseksi.
Sir Percy Blakeney oli matkustellut ulkomailla sangen paljon, ennenkuin hän toi kotiin nuoren, kauniin, ranskalaisen vaimonsa. Hienot piirit olivat valmiit avosylin vastaanottamaan heidät kummatkin. Sir Percy oli rikas, hänen vaimonsa hienostunut. Walesin prinssi piti heistä molemmista hyvin paljon. Kuuden viikon kuluttua heidät tunnustettiin hienojen piirien johtohenkilöiksi. Sir Percyn takit olivat keskusteluaiheena kaupungilla, hänen turhamaisuudestaan puhuttiin Almackin ja Mallin kaduilla, joilla loistavasti puetut nuoret miehet jäljittelivät hänen mitätöntä nauruaan. Jokainen tiesi hänen olevan toivottomasti typerän, mutta sitähän ei sopinut ihmetellä, sillä olivathan Blakeneyt vuosipolvia olleet tunnettuja tyhmyrejä, ja olihan hänen äitinsä kuollut heikkomielisenä.
Seurapiireihin hänet vastaanotettiin, helliteltiin ja pidettiin suuressa arvossa, sillä hänellä oli maan kauneimmat hevoset, hänen kutsunsa ja viininsä olivat hyvin haluttuja. Mitä tulee hänen naimiseensa »Europan nerokkaimman naisen» kanssa — niin — varmasti ja nopeasti lähestyviä seurauksia ei voinut välttää. Kukaan ei surkutellut häntä, sillä olihan hän oman onnensa seppä. Englannissa, oli paljon nuoria, kauniita ja ylhäisiä naisia, jotka olisivat sangen mielellään auttaneet häntä Blakeneyn omaisuuden käyttämisessä ja samalla vain suvaitsevasti hymyilleet hänen turhamaisuudelleen ja hyvänluontoiselle typeryydelleen. Sir Percy sai yksin kantaa surunsa, sillä nähtävästi hän ei halunnut osanottoa. Hän näytti olevan hyvin ylpeä viisaasta vaimostaan eikä välittänyt ollenkaan siitä, ettei lady Blakeney edes koettanutkaan peitellä hyvänluontoista halveksimistaan, jolla hän kohteli miestään. Sekään ei näyttänyt sir Percyyn koskevan, että lady Blakeney miehensä kustannuksella vain huvikseen terästeli pulppuavaa kekseliäisyyttään.
Blakeney oli siis tosiaankin liian typerä käsittämään vaimonsa pilkkaa. Vaikka hänen avioelämänsä viehättävän pariisittaren kanssa olisikin kumonnut kaikki hänen kuvittelemat toiveensa ja lamauttanut uskollisuuden vaimoonsa, olisi siitä syrjäisillä ollut vain hämärä aavistus.
Kauniissa kodissaan Richmondissa antoi sir Percy hyväntahtoisesti vaimonsa loistaa aina ensimäisenä. Tuhlaamalla hän jakeli Margueritelle jalokiviä ja kaikellaista muuta ylellisyyttä, joita tämä käytti omalla viehättävällä tavallaan tarjoten miehensä komean hovin vieraanvaraisuutta yhtä suosiollisesti kuin hän oli toivottanut henkevän seurapiirinsä Pariisissakin tervetulleeksi.
Sir Percy Blakeney oli epäilemättä kaunis lukuunottamatta hänen unista ja ilmeetöntä katsettaan. Hän oli aina moitteettomasti puettu ja käytti liioiteltua »Incroyable»-kuosia, joka vastikään oli Pariisista tullut Englantiin, osoittaen siten omaavansa englantilaisen gentlemannin synnynnäisen ja täydellisen hyvän maun. Mainittuna syyskuun iltana, vaikka hän olikin ajanut pitkät hevosmatkat sateessa ja rapakossa, oli hänen päällystakkinsa moitteeton, kädet näyttivät melkein naisellisen valkoisilta hienojen pitsisten hiharöyhelöiden ympäröiminä. Tavattoman lyhyt silkkitakki, hyvin leveäkäänteiset liivit ja kapearantuiset polvihousut pukivat hänen pitkää vartaloaan erinomaisesti. Sellainen englantilainen miehuuden edustaja olisi voinut herättää ihailua — elleivät narrimaiset tavat, teeskennellyt liikkeet ja alituinen, mitätön nauru olisi olleet häiritsemässä.
Hän oli laahustautunut vanhanaikaiseen ravintolaan pudistellen vettä hienosta päällystakistaan. Asetettuaan kultasankaisen monoklin silmälleen tarkasteli hän seuruetta, jonka hämmästyttävä hiljaisuus oli siinä tuokiossa vallannut.