»Tony, kuinka voitte? Ffoulkes mitä uutta?» kysyi hän kätellen ja tarkastellen nuoria miehiä. »Tuhat tulimmaista», lisäsi hän peitellen haukotustaan, »onko milloinkaan ennen nähty tällaista koiranilmaa? — Senkin saakelin ilmasto!»
Hämmästynyt ja pilkansekainen teeskennelty nauru huulilla oli Marguerite kääntynyt mieheensä päin leikillinen ilme iloisissa sinisissä silmissään ja katseli häntä kiireestä kantapäähän.
»Kas niin!» lausui sir Percy hetken kuluttua, kun kukaan ei sanonut halaistua sanaakaan, »miten arannäköisiä te olettekaan! — — Mikä on hätänä?»
»Sir Percy, ei mikään», vastasi Marguerite jotensakin hilpeästi, vaikka hänen ilonsa tuntuikin hiukan teeskennellyltä, »se ei häirinne rauhaanne — ainoastaan pieni loukkaus vaimollenne.»
»Kas niin, rakkaani, älä sano niin. Kuka oli se rohkea mies, joka uskalsi loukata sinua — kuka?»
Lordi Tony koetti tarjota apuansa, mutta ei ehtinyt, sillä nuori kreivi oli jo nopeasti astunut esille.
»Sir», sanoi hän murteellisella englanninkielellä kohteliaasti kumartaen ennen puheensa jatkamista, »äitini kreivitär de Tournay de Basserive loukkasi rouvaa, joka näyttää olevan teidän puolisonne. En voi pyytää anteeksi äitini puolesta; hän käyttäytyi mielestäni oikein. Mutta olen valmis sovittamaan asian, niinkuin tapa on kunniallisten miesten kesken.»
Nuori mies ojensi hoikan vartalonsa aivan suoraksi ja näytti hyvin innostuneelta, ylpeältä ja tuliselta silmäillessään runsaasti kuuden jalan pituista, komeata paroni sir Percy Blakeneyä.
»Herranen aika, sir Andrew», sanoi Marguerite naurahdellen tutunomaisesta saaden muutkin nauramaan, »katsokaahan kaunista näytelmää — englantilaista kalkkunaa ja ranskalaista kukkoa.»
Vertaus oli hyvin sattuva, ja englantilainen kalkkuna katseli kerrassaan hämillään pientä, sievää ranskalaista kukkoa, joka siinä räpytteli siipiään aivan uhkaavana.