»Kas niin», sanoi sir Percy vihdoinkin asettaen monoklin silmälleen ja katseli nuorta ranskalaista avomielisesti ihmetellen, »missä ihmeissä olette oppinut englantia?»
»Sir!» sanoi kreivi hiukan hämillään siitä, miten ankarannäköinen englantilainen oli käsittänyt hänen sotaisen ryhtinsä.
»Onpa se vain ihmeellistä!» jatkoi sir Percy järkähtämättömästi, »niin hiton ihmeellistä! Tony, eikö sinustakin? Totta totisesti en minä vain osaa puhua ranskankieltä niin hyvin.»
»Sen minäkin sanon!» yhtyi Marguerite puheeseen. »Sir Percyn ääntäminen on sangen brittiläistä.»
»Sir», jatkoi kreivi totisesti ja yhä enemmän murtaen englantia, »minä luulee, että te ei ymmärtää. Tarjoon teille ainoa mahdollinen sovinto herrasmiesten kesken.»
»Mitä hittoa tarkoitatte?» kysyi sir Percy lempeästi.
»Sir, miekkaani», vastasi kreivi, jonka hämmästys alkoi muuttua kärsimättömyydeksi.
»Lordi Tony, tehän olette urheilija», sanoi Marguerite iloisesti; »kymmenen yhtä vastaan pikku kukosta.»
Mutta sir Percyn raskaat ja raollaan olevat silmät tuijottivat hetkisen kreiviin. Sitten hän peitteli taaskin haukottelemistaan, ojensi pitkät säärensä ja kääntyi hitaasti poispäin.
»Sir, Jumala olkoon teille armollinen», mutisi hän hyväntahtoisesti.
»Mitä hittoja minulla on teidän miekkanne kanssa tekemistä?»