Nyyhkytykset tukahduttivat hänen puheensa, siniset, lempeät, rakkautta ilmaisevat silmänsä katselivat rukoilevasti nuorta miestä, joka myöskin tarkasteli vakavasti sisartaan silmiin.
»Kaikissa tapauksissa sinä pysyt omana, urhoollisena sisarenani», sanoi Armand lempeästi, jonka mielestä Ranskan poikien ei sopinut hylätä maataan vaaran hetkellä.
Vielä veljen puhuessa lapsellisen viehättävä hymy levisi Margueriten äärettömän juhlallisille kasvoille, jotka olivat kyynelten peittämät.
»Voi! Armand!» huudahti hän somasti. »Toivon välistä, ettei sinulla olisi niin monta jaloa hyvettä — —. Aiothan ollakin varovainen?» lisäisi hän vakavasti.
»Niin kauan kuin mahdollista — — lupaan sen sinulle.»
»Muista, rakkaani, sinä olet ainoa, joka mi — — minusta — — välittää — —»
»Ei, ystävä kulta, sinullahan on nyt muitakin harrastuksia. Percy kyllä välittää sinusta — —.»
Omituisen miettivä ilme välähti Margueriten silmissä hänen mutistessaan:
»Välitti — — kerran — —»
»Mutta tietystihän — —»