»Hyvä on, sir!»
Jellyband meni viinin hakuun. Huone oli muutoin aivan pimeä paitsi silloin tällöin leimahtelevaa hohdetta, jonka uunissa kirkkaasti liekehtivät puut synnyttivät.
»Vieläkö muuta?» kysyi Jellyband tuoden viinipullon ja pari lasia, jotka asetti pöydälle.
»Jo on kylliksi, kiitos vain, Jelly!» vastasi lordi Tony.
»Hyvää yötä, lordi! Hyvää yötä, sir!»
»Hyvää yötä, Jelly!»
Molemmat nuoret miehet kuuntelivat, miten Jellybandin jytisevät askeleet kaikuivat käytävässä ja portaissa. Pian sekin ääni hiljeni, ja koko »Kalastajalepola» näytti vaipuvan unen helmoihin lukuunottamatta kahta nuorta miestä, jotka istuivat takan ääressä äänettöminä viiniä maistellen.
Kotvaan aikaan ei kuulunut kahvilastakaan muuta kuin vanhan isoisän kellon raksutusta ja palavien puiden räiskinää.
»Ffoulkes, hyviäkö uutisia?» kysyi lordi Antony viimeinkin.
Sir Andrew oli nähtävästi unelmoinut tuijottaessaan valkeaan ja varmaankin siinä kuvitellut näkevänsä sievät, vilkkaat kasvot, isot, ruskeat silmät ja lapsellista otsaa ympäröivät tummat kiharat.