»Kyllä!» sanoi hän yhä mietteisiinsä vaipuneena. »Hyviä!»
»Ei mitään esteitä?»
»Ei.»
Lordi Antony naurahteli mielissään ja kaatoi toisen lasin viiniä.
»Ei tarvinne kysyä, oliko matka hauska?»
»Ystäväni, ei ole tarvis», vastasi sir Andrew iloisesti. »Se sujui oikein hyvin.»
»Kas niin, siis terveydeksenne!» lisäsi iloinen lordi Tony. »Hän on soma tyttö, vaikka onkin ranskalainen, ja tässä teidän kosimisaikeillenne — edistyköön ja onnistukoon erinomaisesti!»
Hän joi lasinsa pohjaan ja meni ystävänsä luo valkean ääreen.
»No niin! Tony, teidän vuoronne on luultavasti lähteä ensi kerralla», sanoi sir Andrew heräten unelmistaan, »tietystikin te ja Hastings; ja toivoakseni teillä on yhtä mieluisa tehtävä kuin minullakin ja yhtä viehättävä matkatoveri. Tony, ette voi edes aavistaakaan — —»
»En voikaan», keskeytti ystävä mielissään, »mutta luotan teihin. Ja sitten», lisäsi hän iloisten kasvojensa äkkiä muuttuessa totisiksi, »miten asianlaita on?»