»Rouvaseni!» huudahti jäykkä ja rehellinen lady Portarles, »vaikka istuisitte luostarissa, ei miehenne olisi sen paremmassa turvassa, ja teidän on ajateltava lapsianne. Hehän ovat liian nuoria ruokittaviksi huolilla ja ennenaikaisella surulla.»
Kyyneleet silmissä kreivitär hymyili ystävänsä kiihkolle.
Lady Portarlesin kultaisen hyvässä sydämessä piili tosi myötätunto ja hellä ystävällisyys, vaikka hän sen ajan muutamain naisten tapaan olikin omaksunut jokseenkin karkeita tapoja, jotka olisivat paremmin sopineet hevoshuijareille.
»Sitä paitsi, rouva», lisäsi lordi Grenville, »tehän kerroitte eilen, että Tulipunainen neilikka liittolaisineen on lupautunut kunniasanallaan tuomaan herra kreivin onnellisesti kanaalin yli.»
»Niin», vastasi kreivitär, »ja se onkin ainoa toivoni! Tapasin lordi
Hastingin eilen — — hän vakuutti taaskin minulle sitä.»
»Totta totisesti, teillä ei ole syytä pelkoon. Kun liitto on kerran luvannut, niin se tietystikin pysyy sanoissaan. Voi!» lisäsi vanha valtiomies, »olisinpa vain muutamia vuosia nuorempi — —»
»Kas niin, mies!» keskeytti rehellinen lady Portarles, »olette aivan tarpeeksi nuori kääntämään selkänne tuolle ranskalaiselle variksenpelätille, joka istuu kuin valtaistuimella aitiossanne.»
»Jospa voisinkin sen tehdä — — mutta teidän armonne on muistettava, että ennakkoluulot ovat syrjäytettävät maatamme palvellessa, Herra Chauvelin on maansa hallituksen valtuutettu asiamies — —»
»Hitto vieköön, mies!» vastasi hän, »nimitättekö noita verenhimoisia roistoja hallitukseksi?»
»Ei ole vielä pidetty Englannille edullisena», vastasi ministeri varovasti, »katkaista valtiollisia suhteita, Ranskaan, ja sentähden emme voi kieltäytyä kohteliaasti vastaanottamasta asiamiestä, jonka Ranska haluaa meille lähettää.»