»Kirotut valtiolliset suhteet, hyvä lordi! Tuo viekas pikku kettu ei ole mikään muu kuin vakoilija, sen takaan ja pian tekin sen huomaatte — ja ellen ole aivan erehtynyt, ei hän paljoakaan välitä diplomatiasta, koettaa vain vahingoittaa rojalisti-pakolaisia — Tulipunaista neilikkaa, sankaria ja urhoollisen pienen liiton jäseniä.»
»Olen varmasti vakuutettu, että jos Chauvelin tahtoo vahingoittaa meitä, saa hän uskollisen liittolaisen lady Blakeneystä», sanoi kreivitär mutistellen ohuita huuliaan.
»Siunatkoon tuota naista!» huudahti lady Portarles, »oletteko ennen tavannut niin paatunutta henkilöä? Hyvä lordi Grenville, olette liukaskielinen, tahdotteko olla hyvä ja sanoa rouva kreivittärelle, että hän käyttäytyy narrimaisesti. Rouva, teidän asemaanne täällä Englannissa», lisäsi hän kääntyen vihaisesti ja päättävästi kreivittäreen päin, »ei sovi käyttäytyä niin hurjasti kuin ranskalaisten ylimysten suosima tapa on. Vaikka lady Blakeney olisikin samaa mieltä noiden ranskalaisroistojen kanssa ja vaikka hän olisikin syyllinen S:t Cyrin tahi mikä hänen nimensä nyt onkaan, pidättämiseen ja tuomitsemiseen, on hän kuitenkin maamme hienoston johtavia henkilöitä. Sir Percyllä on enemmän rahaa kuin noin kuudella muulla rikkaalla yhteensä ja hän on hyvissä suhteissa kuninkaallisiin; joten yrityksenne masentaa lady Blakeney ei vahingoita häntä, vaan asettaa teidät huonoon valoon. Hyvä lordi, eikö niin?»
Mutta mitä lordi Grenville asiasta ajatteli tahi mitä mietteitä lady Portarlesin kodikas sanatulva herätti kreivitär de Tournayssa jäi lausumatta, sillä esirippu oli juuri noussut, Orfeuksen kolmas näytös alkanut ja yleisöä kehoitettiin vaikenemaan.
Lordi Grenville hyvästeli naisia pikaisesti ja pujahti takaisin aitioonsa, jossa Chauvelin oli istunut koko väliajan iankaikkinen nuuskarasia kädessään. Hänen tarkat, vaaleat silmänsä tähtäsivät vastapäätä olevaan aitioon, johon Marguerite Blakeney miehensä seuraamana oli juuri saapunut kovasti kahisuttaen silkkihameitaan, siten herättäen yleisön uteliaisuuden ja saaden paljon naurua osakseen. Hänen kullanpunertavien kiharoiden ympäröimät kasvonsa olivat jumalallisen kauniit. Tukka oli hiukan puuteroitu ja sidottu mustalla, suunnattoman suurella nauharuusukkeella siroon niskaan. Aina puettuna viimeisen muodin oikkujen mukaisesti oli Marguerite ainoa nainen, joka sinä iltana ei ollut pukeutunut ristikauluriin ja leveäkäänteiseen iltatakkiin, joka vaatetus oli parina kolmena vuonna ollut muodissa. Lyhytliivinen puku oli klassillista kuosia, joka siihen aikaan otettiin kaikissa Europan maissa käytäntöön. Se soveltui hyvin hänen kauniiseen, kuningatarmaiseen vartaloonsa. Puku oli tehty välkkyvästä kankaasta, joka kimaltelit niinkuin se olisi ollut kullalla kirjailtu.
Tultuaan sisään nojasi hän hetkeksi aition reunaa vasten tarkastellen läsnäolevia tuttaviaan. Monet vastasivat hänen tervehdyksensä ja kuninkaallisesta aitiosta tervehdittiin myöskin suosiollisesti.
Chauvelin piti Margueritea tarkoin silmällä koko näytöksen alkupuolen, kun lady Blakeney istui soiton lumoamana ja pienillä käsillään leikitteli jalokivillä koristetulla viuhkallaan. Hänen kaunista päätään, käsivarsiaan ja kaulaansa peittivät loistavat timantit ja harvinaiset jalokivet, joka olivat ihailevan ja siinä hänen vierellään mukavassa asennossa istuvan miehensä lahjoja.
Marguerite rakasti intohimoisesti soittoa. Sinä iltana ihastutti Orfeus häntä. Pelkkä elämisilo kuvastui suloisilta, nuorilta kasvoilta. Se säteili iloisista sinisistä silmistä sekä kirkasti huulten hymyn. Hän oli vasta viidenkolmatta vuotias, nuoruuden kukoistuksessa, loisteliaan yleisön ihailema, juhlima, hemmottelema ja hellimä suosikki. Kaksi päivää sitten oli Untola saapunut Calais'sta tuoden mukanaan viestin veljen onnellisesta maihin pääsystä. Hän muisteli sisartaan sekä aikoi hänen tähtensä olla varovainen.
Eipä ihme, että kuunnellessaan Gluckin liikuttavia säveliä, hän unohti omat pettymyksensä, haihtuneet rakkausunelmansa ja myöskin miehensä toimettoman hyväntahtoisen mitättömyyden, jota henkisten lahjain puutetta sir Percy oli korvannut tuhlaten lahjoittamalla vaimolleen maallista loistoa.
Sir Percy oli seisonut vaimonsa vieressä juuri niin kauan, kuin sovinnaisuus vaati, ja antoi sitte tietä hänen kuninkaalliselle korkeudelleen ja ihailijajoukolle, joka loppumattomassa jonossa tuli osoittamaan kunnioitustaan hienon maailman kuningattarelle. Sir Percy oli mennyt luultavasti juttelemaan hengenheimolaistensa kanssa. Marguerite ei edes kummastellut miehensä poistumista — siitä hän vähät välitti — ympäröihän hänet pieni hovikunta, johon Lontoon rikkaat kuuluivat. Marguerite oli juuri eronnut kaikista heistä, sillä hän halusi olla hetken kahden Gluckin kanssa.