Hiljainen kolkutus ovelle herätti hänet unelmistaan.
»Sisään!» sanoi hän vähän kärsimättömästi käännähtämättä häiritsijää katsomaan.
Chauvelin, joka oli odottanut vuoroaan, huomasi Margueriten olevan yksin ja peräytymättä kärsimätöntä »sisään» sanaa, livahti hän hiljalleen aitioon sekä asettui silmänräpäyksessä seisomaan Margueriten tuolin taakse.
»Kansatar, vaihtakaamme muutama sana», sanoi hän hiljaa.
Pelästyneenä Marguerite kääntyi nopeasti Chauvelinin päin. Säikähdys oli osittain teeskenneltyä.
»Herranen aika, mies, te pelästytitte minut!» lausui Marguerite teennäisesti naurahtaen. »Te tulitte aivan sopimattomaan aikaan, sillä tahdon kuunnella Gluckia enkä ollenkaan halua jutella.»
»Mutta tämähän on ainoa tilaisuus», sanoi Chauvelin hiljaa lupaa odottamatta ja vetäisten tuolinsa aivan Margueriten taakse — niin lähelle, että hyvästi voi kuiskata hänen korvaansa häiritsemättä yleisöä sekä istua näkymättömänä vasten aition tummaan taustaa. »Tämä on ainoa tilaisuus», toisti hän, vaikkei Marguerite suvainnutkaan vastata. »Lady Blakeneyn seurue ympäröi ja juhlii häntä alituisesti, jotta vanhoilla ystävillä on sangen vähän tilaisuutta lähestyä.»
»Niin, mies!» sanoi Marguerite kärsimättömästi, »käyttäkää tilaisuutta hyväksenne toisen kerran, sillä aion lordi Grenvillen tanssiaisiin tänä iltana oopperan päätyttyä. Luultavasti tekin menette. Siellä uhraan teille viisi minuuttia — —.»
»Kolme minuuttia kahden kanssanne tässä aitiossa riittää hyvin», vastasi hän tyynesti, »ja kansatar S:t Just, mielestäni menettelisitte viisaasti, jos kuuntelisitte puhettani.»
Vaistomainen väristys karmi Margueriten pintaa. Yhä Chauvelin kuiskutteli korottamatta ääntään ja aivan rauhallisesti otti hypysellisen nuuskaa. Kuitenkin hänen olentonsa ja kettumaiset silmänsä ilmaisivat jotakin, joka näytti jähmetyttävän veren Margueriten suonissa niinkuin äkkiarvaamaton kuoleman vaara.