»Kansalainen, tarkoittaako se uhkausta?» kysyi Marguerite vihdoinkin.
»Ei, kaunis lady», sanoi hän kohteliaasti, »ainoastaan ilmaan ammuttua nuolta.»
Hän keskeytti puheensa hetkeksi aivan kuin kissa, joka nähdessään hiiren hiljaa puikkelehtivan ohitsensa, on heti valmis hyppäämään sen niskaan saadakseen nauttia petomaisesta ilkivaltaisuudestaan. Sitten hän sanoi hiljaa:
»Veljeänne S:t Justiä uhkaa vaara!»
Pienintäkään värähdystä ei saattanut huomata Margueriten kauniilla kasvoilla, Chauvelin näki ne ainoastaan sivulta, sillä Marguerite näytti tarkkaavan vain näyttämöä, mutta Chauvelinilla oli tarkka silmä. Hän huomasi Margueriten katseen olevan ankaran, suun ympärillä jäykän piirteen ja kauniin vartalon melkein halvauksen tapaisesti jännittyneenä.
»Ja mitä sitten?» sanoi Marguerite teeskennellen iloisesti. »Kun se varmaankin on mielikuvituksenne keksimä juoni, olisi kaiketi parasta, että palaisitte omalle paikallenne ja antaisitte minun rauhassa nauttia soitosta.»
Margueriten kädet alkoivat hermostuneesti lyödä tahtia aition reunuksella. Juuri sillä hetkellä Selina Storacen »Che faro» lumosi yleisön, joka aivan haltioissaan tarkkasi prima donnan huulien liikkeitä. Chauvelin ei liikahtanut paikaltaan. Katseli vain hentoa hermostunutta kättä, joka yksin ilmaisi, että ammuttu nuoli oli todellakin sattunut.
»Niinkö?» sanoi Marguerite äkkiä tarkoituksettomasti', ja yhä teeskennellen olevansa välinpitämätön.
»Niin, kansatar», toisti Chauvelin rauhallisena.
»Minunko veljeäni?»