Armand'in kirje — mielettömän varomattoman Armand'in — — oli Chauvelinin hallussa. Marguerite tiesi sen, niinkuin olisi nähnyt kirjeen omilla silmillään. Tietysti Chauvelin talletti sen omia suunnitelmiaan varten, kunnes sopi käyttää sitä Armand'ia vastaan tai hävittää tarpeettomana. Marguerite tiesi kaiken sen, ja kuitenkin hän vain jatkoi nauramistaan vielä iloisemmin ja äänekkäämmin kuin ennen.
»Kas niin, mies!» sanoi hän puhuen olkansa yli ja katsellen Chauvelinia suoraan ja rehellisesti kasvoihin, »enkö jo sanonut, että se oli keksitty juoni. — — Armand liitossa salaperäisen Tulipunaisen neilikan kanssa! — — touhuten auttamassa noita ranskalaisylimyksiä, joita hän halveksii! — — Juttunne on tosiaankin paras todistus mielikuvituksestanne!»
»Kansatar, sallikaa minun esittää kantani», sanoi Chauvelin yhtä värähtämättömän tyynesti kuin ennenkin, »minun on teille ilmoitettava, että S:t Just on paljastettu, eikä hänellä ole vähintäkään toivoa armahduksesta.»
Aitiossa vallitsi muutaman hetken hiljaisuus. Marguerite istui aivan suorana, jäykkänä ja toimettomana koettaen ajatella, koettaen kohdata rohkeasti onnettomuutta ja päästä selville mitä oli paras tehdä.
Storace oli jo lopettanut aariansa ja kumarteli parastaikaa klassilliskuosisessa puvussaan, jonka mallin kahdeksastoista vuosisata oli ottanut käytäntöön. Yleisö oli haltioissaan ja seinät kaikuivat pelkistä suosionosoituksista.
»Chauvelin», sanoi vihdoinkin Marguerite Blakeney hiljaisella äänellä ja vähääkään kerskailematta, jota hän koko ajan oli tehnyt, »Ystäväni Chauvelin, koettakaamme ymmärtää toisiamme. On kuin järkeni olisi ruostunut jouduttuani tähän kosteaan ilmastoon. Siis tunnustakaapa, ettekö olekin hyvin kärkäs tietämään, kuka Tulipunainen neilikka on.»
»Kansatar, Ranskan verivihollinen — — sitä vaarallisempi siksi, että hän työskentelee salassa.»
»Tarkoitatte varmaankin sitä jalompi. — — No niin, ja varmaankin pakoitatte minut puolestanne urkkimaan, jotta siten ostaisin Armand'in vapaaksi, vai mitä?»
»Hyi, kuinka rumia sanoja, kaunis lady», vastusteli Chauvelin kohteliaasti. »Pakosta ei puhettakaan ja palvelusta, jota pyydän Ranskan nimessä, ei voi sanoa inhoittavaksi urkkimiseksi.»
»Siksi sitä ainakin täällä sanotaan», lisäsi Marguerite kuivasti. »Eikö se ole aikomuksenne?»