Silmänräpäyksessä Marguerite arvasi mikä vaara oli kysymyksessä.
Paperit! — — Oliko Armand ollut varomaton? — — Jo pelkkä ajatuskin
kauhistutti häntä. Mutta kuitenkaan ei hän tahtonut näyttää pelkoaan
Chauvelinille; hän nauroi vain iloisesti ja huolettomasti.
»Hävyttömyytenne on tosiaankin aivan uskomaton», sanoi hän iloisesti.
»Ryöstöä ja väkivaltaa! — Englannissa! — täpötäydessä ravintolassa!
Kätyrienne kimppuun olisi pitänyt käydä verekseltään!»
»Mitäpä siitä jos olisi käytykin. He ovat Ranskan lapsia ja nöyrimmän palvelijanne kasvatteja. Jos heidät olisi pidätetty, olisivat he joutuneet vankilaan, jopa hirsipuuhunkin sanallakaan vastustamatta tai röyhkeästi käyttäytymättä. Kaikissa tapauksissa heidän tekonsa oli uskalluksen arvoinen. Täysissä ravintoloissa on turvallisempi toimittaa pieniä asioita kuin luullaankaan, ja apulaisillani on kokemusta.»
»Niinkö? Entä paperit?» kysyi Marguerite välinpitämättömästi.
»Valitettavasti, vaikka niiden avulla muutamat erikoiset nimet ja hankkeet — — erikoiset hankkeet — — ovatkin selvinneet, luulen että heidän suunnittelemansa mullistuksen vastustamisesta olisi tähän aikaan vain hetken hyöty, sillä Tulipunaisen neilikan nimellä kulkeva henkilö jäisi minulle kumminkin hämäräksi.»
»Kas niin, ystäväni!» sanoi Marguerite yhä teeskennellyn vallattomasti, »siis ette ole päässyt entistä pitemmälle ja nyt voisitte antaa minun nauttia aarian viimeisistä säkeistä. Totta totisesti!» lisäsi hän pöyhkeästi koettaen tukahduttaa teeskenneltyä haukotustaan, »ellette olisi puhunut veljestäni — —»
»Kansatar, juuri nyt aion ottaa hänet puheeksi. Paperien joukossa oli kirje sir Andrew Ffoulkesille veljeltänne S:t Justiltä.»
»Niinkö? Entä?»
»Kirjeestä käy selville, ettei hän ainoastaan kuulu Ranskan vihollisiin, vaan on Tulipunaisen neilikan apulainen, ehkäpä jäsenkin hänen liitossaan.»
Vihdoinkin isku sattui. Koko ajan oli Marguerite odottanut. Hän ei tahtonut näyttää pelkurilta, vaan oli päättänyt olla välinpitämättömän ja huolettomannäköinen. Hän toivoi olevansa valmis iskua vastaanottamaan ilakoiden, sillä olihan hän tullut kuuluisaksi terävä-älyisyydestään kaikkialla Europassa. Silläkään hetkellä ei hän horjahtanut, Marguerite tiesi Chauvelinin puhuneen totta; veli oli liian rehellinen, liian antautunut harhateille johdetulle asialleen, oli liian ylpeä maamiehistään, vallankumouksen toimimiehistä, voidakseen kumarrella alhaiselle, tarkoituksettomalle valheellisuudelle.