»Kansatar, sillä tavalla minäkin tulkitsen kirjoituksen», jatkoi Chauvelin kohteliaasti. »Kun apulaiseni olivat sitonet ja tarkastaneet lordi Antony Dewhurstin ja sir Andrew Ffoulkesin, veivät he pidätetyt minun käskystäni Doverin tien varrella olevaan autioon rakennukseen, jonka olin vuokrannut tarkoitusta varten. Siellä he saivat olla vankeina lukkojen takana aina tähän aamuun saakka. Mutta löydettyäni tämän paperilippusen ajattelin, että olisi parasta antaa heidän ehtiä ajoissa Lontooseen, jotta voisivat olla lordi Grenvillen tanssiaisissa mukana. Onhan ymmärrettävää, että heillä on paljon keskusteltavaa päällikkönsä kanssa — — ja siiten on heillä tänä iltana tilaisuus puhutella häntä, niinkuin päällikkö oli neuvonutkin. Sentähden nuoret urhot huomasivatkin kaikki aution talon pönkät ja salvat avatuiksi; vartijat olivat poistuneet ja kaksi hyvää hevosta seisoi valmiiksi satuloituna ja sidottuna pihalla. En ole vielä tavannut heitä, mutta varmasti luulen etteivät he ohjaksia hellittäneet ennen Lontooseen saapumistaan. Kansatar, huomaatte siis, miten yksinkertaista se kaikki on.»
»Hyvin yksinkertaiseltahan se näyttää», sanoi Marguerite yhä vieläkin koettaen ilakoida, »kun haluaa kananpojalta pään poikki — — ottaa sen vain kiinni — — sitten vääntää kaulaa — — kananpoikanen vain ei pidä sitä niin yksinkertaisena. Nyt te pitelette veistä kaulallani vaatien kuuliaisuuttani. — — Teistä se on yksinkertaista. — — Minusta ei.»
Margueriten piirteet muuttuivat leppeämmiksi, kyyneleet vihdoinkin kostuttivat silmiä, kun hän mutisi puoleksi itsekseen:
»Ainoa henkilö maailmassa, joka minua aina on todella rakastanut. — — Chauvelin, mitä tahdotte minun teille tekevän?» kysyi hän äärettömän epätoivoisella äänellä, jota kyyneleet olivat tukahduttaa. »Nykyisessä asemassani se on melkein mahdotonta.»
»Kansatar, päinvastoin», sanoi Chauvelin kuivasti ja itsepintaisesti eikä välittänyt, vaikka Marguerite toivottomasti ja lapsellisesti vetosi hänen tunteisiinsa, joka olisi kumminkin ollut omiaan sulattamaan kivikovankin sydämen. »Lady Blakeneyä ei kukaan epäile, ja teidän avullanne tänä iltana voisin — ken tietää? — vihdoinkin päästä selville Tulipunaisen neilikan personasta. — Menette tanssiaisiin tuossa tuokiossa. — — Kansatar, pitäkää silmiänne ja korvanne auki minunkin puolestani. — — Kertokaa minulle, jos sattumalta kuulette sanan tai kuiskauksenkaan. — — Kiinnittäkää huomiota kaikkiin, joiden kanssa sir Andrew Ffoulkes tahi lordi Antony Dewhurst puhuvat. Olette kokonaan kaiken epäilyksen ulkopuolella. Tulipunainen neilikka on tänä iltana lordi Grenvillen tanssiaisissa. Koettakaa saada selville, kuka hän on, ja minä lupaan Ranskan nimessä pelastaa veljenne.»
Chauvelin asetteli veistä Margueriten kaulalle. Marguerite tunsi olevansa sellaisessa verkossa, josta ei ollut pelastumisen toivoa. Kallisarvoista panttivankia säilytettiin hänen kuuliaisuutensa varalta, sillä hän tiesi, ettei Chauvelin koskaan uhannut turhia. Epäilemättä oli Armand jo ilmiannettu »epäiltynä» yleiselle turvallisuuskomitealle. Hänen ei sallittu lähteä Ranskasta ja, jos Marguerite kieltäytyi Chauvelinia tottelemasta, oli veljellä säälimätön selkäsauna edessä. Vieläkin hetkisen — naisen tavoin — Marguerite toivoi voivansa sovitella. Hän piteli kättään ojennettuna edessään seisovalle miehelle, jota hän sekä vihasi että pelkäsi.
»Chauvelin, jos lupaan auttaa teitä tässä asiassa», sanoi hän hilpeästi, »niin annatteko S:t Justin kirjeen minulle?»
»Kansatar, jos avustuksillanne hyödytätte minua tänä iltana», vastasi hän ivallisesti hymyillen, »niin annan teille kirjeen — huomenna.»
»Ettekö luota minuun?»
»Hyvä lady, luotan teihin täydellisesti, mutta S:t Justin henki on kotimaassaan panttina — — riippuu teissä, tahdotteko pelastaa sen.»