»Onhan mahdollista etten kykene teitä auttamaan», puolusteleiksi
Marguerite, »vaikka haluaisinkin.»
»Sehän olisi hirveää», sanoi Chauvelin hiljaa, »sekä teille — — että
S:t Justille.»
Margueritea puistatti. Hän tunsi, ettei siltä mieheltä ollut armoa odotettavissa. Mahtava kun oli, Chauvelin piteli rakastetun veljen henkeä käsissään. Marguerite tunsi vihollisensa kyllin hyvin; jos ei hän onnistunut tarkoitustensa saavuttamisessa, saattoi hän menetellä aivan tunnottomasti.
Häntä vilutti, vaikka oopperasalissa olikin tukahduttavaa. Soiton sydäntä hivelevät säveleet sattuivat hänenkin sydämeensä kuin kaukaisilta mailta tulleina. Hän vetäisi kallisarvoisen pitsihuivinsa olkapäilleen ja istui äänettömänä niinkuin unessa tarkastellen komeaa näyttämöä.
Hetkisen ajatukset harhailivat rakkaasta, hengenvaarassa olevasta veljestä toiseen mieheen, joka myöskin vaati hänen luottamustaan ja rakkauttaan. Marguerite tunsi olevansa yksin ja huolissaan Armand'in vuoksi. Hän ikävöi lohtua ja neuvoa sellaiselta henkilöltä, joka ymmärsi auttaa ja lohduttaa. Sir Percy Blakeney oli rakastanut häntä kerran; hänhän oli Margueriten mies; miksikä piti hänen yksin kestää hirveä koetus? Sir Percyn järki toimi hitaasti, sehän oli totta, mutta olihan hänellä vankat lihakset. Jos Marguerite käytti viisauttaan, Percy miehekästä toimeliaisuuttaan ja rohkeuttaan, saattoivat he yhdessä voittaa viekkaan diplomaatin saattamatta pientä sankarijoukkoa ja heidän jaloa johtajaansa perikatoon. Sir Percyhän tunsi S:t Justin hyvin — näyttipä vielä olevan kiintynytkin häneen — aivan varmasti Marguerite uskoi miehensä kykenevän auttamaan.
Hänestä ei Chauvelin sen enempää välittänyt. Hän oli sanonut julmat sanansa »joko — tahi —» ja antoi Margueritelle päätösvallan. Chauvelin vuorostaan näytti nyt ahmivan Orfeuksen liikuttavia säveliä ja löi tahtia päällään, joka muistutti ketun päätä.
Varovainen ovelle koputus herätti Margueriten ajatuksistaan. Se oli sir Percy Blakeney, joka saapui yhä pitkänä, uneliaana ja hyvätuulisena kuin ainakin. Hänen huulillaan leikki entinen tyhjä hymy, joka juuri sillä hetkellä näytti kovasti hermostuttavan Margueritea.
»Hm — — tuolisihan on ulkopuolella — — rakkaani», sanoi sir Percy niin ärsyttävän pitkäveteisesti kuin taisi. »Varmaankin haluat mennä noihin hiton tanssiaisiin. — — Anteeksi — hm — herra Chauvelin — en ollenkaan huomannut teitä. — —»
Hän ojensi Chauvelinille laihat, valkeat sormensa. Chauvelin oli noussut sir Percyn tullessa aitioon.
»Aiotko tulla, rakkaani?»