»En kääntänyt katsettani hänestä koko aterian aikana. Kun kaikki nousimme jälleen yläkertaan, takertui lady Portarles hänen seuraansa alkaen puhua sievästä neiti Suzanne de Tournaysta. Olin varma siitä, ettei hän liikahtanut paikaltaan, ennenkuin lady Portarles oli puhuttavansa lopettanut, johon ainakin neljännestunti kului ja nyt on kello jo viittä vailla yksi.»
Chauvelin valmistautui lähtemään ja asteli jo ovelle asti. Vedettyään ovi verhon syrjään seisoi hän siinä hetkisen näyttäen Margueritelle, miten sir Andrew kauempana innokkaasti! keskusteli lady Portarlesin kanssa.
»Luulen, kaunis lady», sanoi hän voitonriemuisesti hymyillen, »että löydän etsimäni henkilön ruokailuhuoneesta.»
»Ehkä siellä on useampiakin kuin yksi.»
»Kuka ikinä siellä lieneekin kellon lyödessä yksi, hänet apulaiseni pidättävät. Ainakin yksi ellei pari kolme Liittolaista lähtee huomenna Ranskaan. Yksi heistä on Tulipunainen neilikka.»
»Niinkö? — Entä sitten?»
»Minä myöskin, kaunis lady, lähden huomenna Ranskaan. Paperit, jotka Doverissa tavattiin sir Andrew Ffoulkesilla, mainitsevat Calais'n ympäristön ja muutaman majatalon, jonka tunnen hyvin, sen nimi on 'Le Chat Gris', sekä jossakin yksinäisessä paikassa rannikolla — ukko Blanchard’in mökin — jota minun täytyy koettaa etsiä. Kaikki nämä ovat heidän määräpaikkojaan, joissa nenäkäs englantilainen on käskenyt kavaltaja de Tournayn ja muiden sellaisten tapaamaan omat lähettiläänsä. Mutta näyttää siltä, kuin hän olisi päättänyt olla lähettämättä vakoojiansa, sillä hän lähtee itse huomenna! Siis yksi henkilöistä, jonka piakkoin tapaan illallishuoneessa, aikoo matkustaa Calais'hen, ja minä seuraan häntä, kunnes hänen jälkensä ilmaisevat paikan, missä pakolaisylimykset häntä odottelevat. Se henkilö, kaunis lady, on mies, jota olen hakenut lähes vuoden, mies, jonka tarmo on voittanut minut, jonka nerokkuus on eksyttänyt minut, jonka rohkeus on minua kummastuttanut — niin! minua! — joka olen nähnyt montakin konnankoukkua elämässäni — tuo salaperäinen, ilkkuva Tulipunainen neilikka.»
»Entä Armand?» kysyi Marguerite hartaasti.
»Olenko koskaan syönyt sanojani? Lupaan teille, että sinä päivänä, jolloin Tulipunainen neilikka ja minä lähdemme Ranskaan, lähetän teille hänen varomattoman kirjeensä erikoisen pikalähetin mukana. Ja vieläkin enemmän, annan teille Ranskan lupauksen, että sinä päivänä, jolloin saan nenäkkään englantilaisen käsiini, on S:t Just täällä Englannissa hyvässä turvassa viehättävän sisarensa huostassa.»
Kumartaen syvään ja kohteliaasti sekä vieläkin katsahtaen kelloon poistui Chauvelin huoneesta.