— Katsos vaan! — sanoi pitempi herroista, sytyttäen sikariansa.
— Älkääs muuta! — sanoi toinen ja sytytti hänkin sikarinsa.
— Sitä minäkin, — huomautti Mrs. Reffold. Mutta läksytyksen hän oli saanut.
IV Luku.
Wärli ja Maria.
Wärli, kyttyräselkäinen postiljoni, mies iloinen luonteellensa, nousi vihellellen ylös Kurhausin portaita, mukanaan se kallis-arvoinen kääry sisäänkirjoitettuja kirjeitä, mikä teki hänestä tärkeimmän personan koko Petershofissa. Hän oli kielipukari, oli niinkin, ja osasi puhua murrettua englanninkieltä mitä viehättävimmällä tavalla, niin että sitä jokainen mielellään kuunteli, vaikk'ei sitä muut ymmärtäneet kuin hän itse. No niin, hän nousi vihellellen ylös portaita, kuullessaan Marian iloisella äänellään hyräilevän mieleistänsä kehruulaulua.
— Jaa-a, — virkkoi Wärli itsekseen, — Maria on hyvällä tuulella.
Pistäynpä ohimennessäni tervehtimään häntä.
Hän korjasi kaulaliinaansa ja silitti suortuviansa ja, päästyään käytävän päähän, pysähtyi lasioven kohdalle. Siellä hän piilokkali katseli, mitenkä Maria kalustohuoneessa puhdisteli kynttiläjalkoja ja lamppuja.
Maria kuuli koputuksen, katsahti työstään ja huomasi Wärlin.
— Hyvää päivää, Wärli! — sanoi hän, pikimmältäin vilaisten seinällä riippuvaan pieneen, rikkinäiseen peiliin. — Sinä tuot kaiketi kirjeitä minulle. Sepä hauskaa!