Silloin hän, jota oli sanottu Epäonneksi, ja jonka nimi nyt oli Menestys, nosti ylös kumartuneen päänsä, oikaisi vartalonsa ja hymyili, kuullessaan, kuinka kauniilta hänen uusi nimensä nyt soi. Ja noin hymyillessään sai hän takaisin kauneutensa ja toivonsa. Ja kun toivo oli tullut takaisin, palasivat voimatkin.
— Mutta mitenkä tämän käy? — kysäisi hän huolissansa vanhalta, harmaahapsiselta mieheltä, -pitääkö hänen jäädä tänne?
— Hänen tulee oppia, — kuiskasi vanha mies. — Ja oppimassa hän on paraillaan. Tule nyt; emme saa viivytellä.
Ja uuden nimen saanut astui vastaanotto-huoneesen.
Mutta Valtias sanoi:
— Rakas, kunnon työmies! Maailma tarvitsee sinua. Sinä tiedät oikean nimesi: älä välitä siitä, miksi sinua maailma sanoneekaan. Palaja jälleen työhösi, mutta ota mukaasi lannistumaton toivo.
Ja hän palasi työhönsä, mukanaan lannistumaton toivo ja ihana muisto
Valtiaan maailmasta ja oikean nimensä suloinen sointu.
IV Luku.
Juro Herra luopuu vapaudestaan.
Seuraavana aamuna aloitti Bernardine kirjansa, istuessaan vanhan Zerviah'in kanssa puodissa. Ukko oli tullut sinne sisähuoneesta, jossa hän oli lukenut Gibbonia pari tuntia. Hänellä oli vielä kirja kädessään, mutta hän ei enää lukenut. Hän katseli, kuinka Bernardine oikoili repaleisen kirjan lehtiä.