Äkkiä katsahti Bernardine ylös työstään.
— Setä! — sanoi hän kiireesti. — Sinä olet elänyt pitkän iän ja lienet jo yhtä ja toista kokenut. Oliko koskaan sellaista aikaa, jolloin välitit ihmisistä enemmän kuin kirjoista?
— Oli, — vastasi setä hiukan hämillään. Hän ei ollut tottunut kysymyksiin.
— Kerropas minulle siitä, — virkkoi Bernardine.
— Siitä on jo pitkä aika, — puhui vanhus ikäänkuin haaveillen, — paljoa ennen kuin menin naimisiin Malvinan kanssa. Hän kuoli. Siinä se.
— Siinä se, — toisti Bernardine ja katseli kummastellen häntä. Sitten hän siirtyi lähemmäksi setää.
— Oletko sinä rakastanut, Zerviah setä? Onko sinua rakastettu?
— Kyllä, tietysti, — vastasi hän lempeästi.
— Ethän sitten naurakaan minulle, jos tyhjennän sinulle sydämeni?
Vastauksen asemesta tunsi hän vanhuksen käden omassaan. Siten rohkaistuna hän kertoi hänelle Juron Herran historian. Hän kertoi rakastavansa Juroa Herraa. Sitä ennen ei hän ollut milloinkaan ketään rakastanut.