— Jassoo; min'en lamppuja muistanutkaan.
— En minäkään, — nauroi Maria. — Kas niin, jo soitetaan taas. Kyllä ne nyt suuttuvat! Kyllä vainenkin minua taas torutaan. Annas nyt kirje tänne, Wärli, ja päästä minut menemään.
— En minä ole puhunut kirjeestä yhtään sanaa, — huomautti Wärli. — Se oli sinun omia keksintöjäsi. Hyvää iltapäivää, Fräulein Marie!
Portugalilaisten rouvain kello kilisi jälleen ja entistä rajummin. Mutta Maria ei ollut kuulevinaan sitä eikä valittavinaan siitä. Hän tahtoi kostaa tuolle ujostelemattomalle postiljonille. Hän meni portaitten päähän ja kutsui Wärliä takaisin niin suloisella äänellä kuin suinkin osasi.
— Tulepas tänne vielä hetkiseksi. Minulla olisi jotain näytettävänä sinulle.
— Minun pitää jakaa sisäänkirjoitetut kirjeet, — vastasi Wärli virallisella mahtavuudella. — Olen jo muutoinkin kuluttanut niin paljon kallista aikaani.
— Saat sinä sentään kuluttaa muutaman minutin lisää minun tähteni, — pyysi Maria hartaasti. - Harvoinhan sinua nykyjään saa kohdata.
Wärli palasi ja näytti hyvin onnelliselta.
— Minäpä näytän sinulle soman valokuvan, joka on otettu minusta, — sanoi Maria. — Se on niin soma, niin soma.
— Annathan minullekin yhden, — virkkoi Wärli maltitonna.