— Tuskin teillä siinä kovin laajaa kokemusta lienee, — viittaili
Bernardine.
— Mitä te luette? — kysyi Juro Herra. - Täällä on hyvä kirjasto. Siinä löytyy kaikki kirjat, joita ei maksa lukea.
— Minä olen väsynyt lukemiseen, — vastasi Bernardine. — Minusta tuntuu kuin olisin lukenut koko ikäni. Setäni, jonka luona minä asun, pitää antikvarista kirjakauppaa, ja hamasta siitä pitäin, mihin muistini ulottuu, on kirjoja alati ollut ympärilläni. Niistä en ole paljoa hyvää saanut enkä juuri muutakaan.
— Ette suinkaan, — sanoi toinen. — Mutta nyt, kun olette jättänyt lukemisen sikseen, nyt on teillä tilaisuus oppia jotain, jos teillä siksi ikää jatkuu. Ihmeen paljon sitä oppii, kun ei lue. Se on melkein kamalaa. Ellette nyt pidä väliä lukemisesta, miks'ette rupea tutkimaan juustomatoja?
— Ei minua huvita juustomadot.
— Alussa kenties ei, mutta ne ovat sittenkin erittäin intressantteja.
— No niin, jos lainaatte minulle mikroskopinne, niin kenties rupean.
— Sitä en saata, — vastasi hän nopeasti. - Min'en lainaa kapineitani.
— En minä sitä teistä luullutkaan, — sanoi Bernardine. — Tiesin sen jo ehdottaessanikin.
— Te olette jotenkin näppärä huomaamaan, vaikka olettekin paljon kirjoja lukenut. Niin, olette ihan oikeassa. Itsekäs minä olen. Minua ei miellytä kapineitteni lainaaminen. Minua ei miellytä käyttää rahojani muita kuin itseäni varten. Jos teitä kohtaa se kova onni, että saatte edelleen olla olemassa, niinkuin minäkin, niin huomaatte kyllä, että on oikeutettua tulla itsekkääksi pienissä asioissa, jos on tehnyt sen suuren uhrauksen.