Ken osaa sanoa?
VI Luku.
Vaeltaja ja tiedon temppeli.
Monta, monta vuotta sitten oli muuan matkasta väsynyt Vaeltaja kiipeämässä epätasaista tietä myöten, joka vei korkean vuoren kukkulalle. Vuorella siellä oli temppeli. Ja Vaeltaja oli tehnyt lupauksen saapua sinne, ennenkuin kuolema ennättäisi estää. Hän tiesi matkan olevan pitkän ja tien kolean. Hän tiesi, että tälle vuorelle nouseminen oli vaikeampaa kuin millekään muulle koko siinä vuorijonossa, jonka nimi oli "Ihanteiden vuoristo". Mutta sydän oli hänellä toivoa täynnä ja jalka horjumaton. Ajan tajunnan hän oli menettänyt, mutta toivon tunne ei milloinkaan häntä pettänyt.
— Ja vaikka minä nääntyisin tien-oheen, - sanoi hän itsekseen, — ja vaikk'en jaksaisi huipulle saakka nousta, niin onhan siinä sittenkin jotain, kun on sen tien varrella, joka vie Korkeitten Ihanteiden tykö.
Sillä tapaa hän itseänsä väsyneenä lohdutteli. Sen enempää hän ei toivoansa kadottanut, ja vähänhän tuossa todella oli.
Nyt hän oli saapunut temppelin luokse.
Hän soitti portin kelloa, ja muuan harmaapäinen vanhus avasi portin.
Hän myhähti surumielisesti, nähtyään Vaeltajan.
— Taaskin yksi, — jupisi hän. — Mitähän se tietää?
Vaeltaja ei kuullut, mitä hän jupisi.