— Vanha mies, harmaa hapsi, — sanoi hän, — sano minulle, olenhan vihdoinkin tullut ihmeellisen Tietojen Temppelin ääreen. Tänne olen vaeltanut ikäni kaiken. Voi, kuinka raskasta on kiivetä ylös Ihanteiden tykö!
Vanha mies kajosi hänen käsivarteensa.
— Kuule minua! — sanoi hän, — Tämä ei ole Tietojen Temppeli. Eikä ole
Ihanteet vuorijonona; ne muodostavat tasankoisen maan, ja Tietojen
Temppeli on niiden keskellä. Olet kulkenut harhaan. Voi sua, Vaeltaja
rukka!
Valo himmeni Vaeltajan silmissä. Toivo hänen sydämessään kuoli. Hän vanheni ja riutui. Raskaasti hän nojasi sauvaansa.
— Saako levätä täällä? — kysyi hän raukeasti.
— Ei.
— Onko tietä alas näitten vuorten toisella puolen?
— Ei.
— Miksi näitä vuoria sanotaan?
— Ei niillä ole nimeä.