— Se on hyvä se, — sanoi tämä, päästäen helpotuksen huokauksen. — Minua väsyttää palkattu palvelus. Se tieto, että minulle tehdään jotain siitä syystä, että joku määrä frankkeja on siitä annettu, se väsyttää todellakin; siinä kaikki.
Katkeruutta oli hänen jok'ainoassa sanassaan.
— Tässä minä virun, — sanoi hän, — ja sitä yksinäisyyttä, sitä yksinäisyyttä!
— Lukisinko teille jotain? — kysyi Bernardine ystävällisesti. Hän ei tiennyt, mitä sanoa sairaalle.
— Tahtoisin ensin haastella, — sanoi tämä. -Tahtoisin ensin haastella sen kanssa, joka ei ole saanut maksua siitä, että puhelee minun kanssani. Olen usein tarkastellut teitä ja miettinyt, kuka te olette. Miksikä te näytätte niin surulliselta? Ei toki kukaan odotelle teitä kuolevaksi?
— Älkää toki noin puhuko! — sanoi Bernardine, kumartuessaan hänen puoleensa ja kohentaessaan pieluksia hänelle mukavammiksi. Mr. Reffold muistutti suurta, velttoa, väsynyttä lasta.
— Oletteko vaimoni ystävä? — kysyi hän.
— En luule sitä, — vastasi toinen lempeästi, — mutta minä pidän hänestä silti, pidän todella paljonkin. Ja hän on niin kaunis.
— Niin, kaunis hän on, — sanoi sairas innokkaasti. - Eikö hän näyttänyt komealta turkissansa? Totta maarian, te olette oikeassa. Hän on kaunis nainen. Olen ylpeä hänestä.
Sitten katosi hymy hänen kasvoiltaan.