— Kaunis, — toisti hän itsekseen, — mutta kovasydäminen.
— Kas niin, — sanoi Bernardine, — teilläpäs on täällä kirjoja ja sanomalehtiä. Mistä minä luen teille?
— Ei kukaan lue sitä, mitä minä haluaisin, - vastasi hän äreästi. — Minulla on toinen maku, heillä toinen. Tuskin te ottaisitte lukeaksenne sellaista, mitä minä tahtoisin kuulla.
— No niin, — sanoi Bernardine hilpeästi, - koetelkaa! Mitä tahtoisitte?
— Olkoon menneeksi! Lukekaa tuota aikakauslehteä "Urheilu ja Teatteri". Lukekaa siitä joka sana, avioeroista teatterissa myös, ja niistäkin kaikki tyyni. Älkää jättäkö mitään väliin, älkää yritelkökään pettää minua.
Bernardine naurahti ja istahti lukemaan, huvittaakseen häntä. Mr.
Reffold kuunteli mielihyvällä.
— Senlaista sen kirjallisuuden olla pitää, — virkkoi hän toisenkin kerran. — Minä voin ymmärtää, miksikä tällaiset lehdet menevät kuin kuumille kiville.
Kun lukeminen alkoi sairasta väsyttää, rupesi Bernardine hänen kanssaan haastelemaan, vieläpä sellaiseen tapaan, että Juro Herra olisi hämmästynyt, — ei kirjoista, ei opinnoista, vaan ihmisistä, joita hän oli kohdannut ja seuduista, joita hän oli nähnyt. Ja jotain huvittavaa oli kaikessa hänen haastelussaan. Hän tunsi Lontoon perinpohjin ja osasi kertoa Juutalaisten ja Kiinalaisten kortteleista ja seikkailuistaan erään herran kanssa, joka oli kuljettanut häntä kaikissa noissa paikoissa.
Sitten keitti hän teetä ja saattoi mies paran niin hilpeälle mielelle, ett'ei hän kuukausmääriin ollut sellaista tuntenut.
— Te olette sellainen pikku muru, — sanoi Mr. Reffold Bernardinen lähtiessä ja lisäsi monta kertaa innokkaasti: